Wednesday, April 13, 2022

03.06.-06.06.2022 WAVE-GOTIK-TREFFEN, LEIPZIG, SAKSA, pt. 2

 


03.06.-06.06.2022 WAVE-GOTIK-TREFFEN, LEIPZIG, SAKSA, pt. 2

Päivitimme uutisia tulevan kesän Wave-Gotik-Treffenistä jo tammikuussa, mutta sen jälkeen on artistikattaukseen lisätty jo liki 50 uutta nimeä ja katsoimme ajankohtaiseksi muistuttaa tapahtumasta uudestaan. Maailman suurin goottien kesäjuhla peruttiin pandemian vuoksi kahtena edellisenä kesänä ja pieniä murheita oli tämän kesän festivaalin ennakkojärjestelyissä, mutta nyt näyttää vihdoin siltä että festivaali päästään suunnitelmien mukaan järjestämään 03.-06.06.2022.

 
Vaikka Wave-Gotik-Treffeniä ei vietetäkään Suomessa, olemme katsoneet tarpeelliseksi muistuttaa tapahtumasta myös Gothic Events Finlandin sivuilla, koska alansa suurimpana festivaalina se kerää joka vuosi myös kymmeniä suomalaisia kävijöitä. Sen lisäksi käytännössä jokaisena kesänä esiintyjälistalla on myös suomalaisia artisteja. Tulevan kesän osalta sellaisia ei ole vielä julkistettu, mutta festivaali ei myöskään ole koko kattaustaan vielä paljastanut.
Suomalaista osaamista lavoilla nähdään ainakin sveitsiläisen Lacrimosan riveissä, yhtyeen kosketinsoittajana kun vaikuttaa edelleen Anne Nurmi. 
 
Sitten edellisen päivityksen on esiintyjälistaan lisätty mm. And Also the Trees, Boytronic, Children On Stun, Frankenstein, Twin Tribes ja Rezurex. Koko tämän hetkisen esiintyjälistan näet: https://www.wave-gotik-treffen.de/english/bands.php


Ja arvioita edellisten vuosien festivaaleista:





No comments:

Post a Comment