Darklands ShopDarklands-logo esiintyy edelleen useissa Two Witches-levyissä yhtyeen julkaistun materiaalin oikeuksien omistajana tai levy-yhtiönä, mutta ennen levylafkan perustamista olimme jo avanneet samannimisen pienen kivijalkakaupan.
Millaista oli goottivaate- ja indie-levykaupan pyörittäminen 80-luvun Tampereella?
Olin tavannut Anne Nurmen (nykyisin Lacrimosan kosketinsoittaja ja asuu Sveitsissä) helmikuussa 1987. Muutettiin käytännössä välittömästi yhteen asumaan. Anne pääsi samana keväänä lukiosta, minä tein DJ-hommia ja erilaisia juontokeikkoja mainoksista muotinäytöksiin ja tavaratalojen teemaviikkoihin.
Alkuvuodesta 1988 Anne oli edelleen ilman vakituista työpaikkaa. Minä olin ihmetellyt jo hetken, miksei Tampereella ollut mitään Helsingin Dekadenzin tyylistä kauppaa, josta saisi erikoisempia kuteita, koruja ja kenkiä. Samalla itselläni oli kova kiinnostus aloittaa levy- ja kirjadivari. Pohdittiin sitten asiaa kotona Annen kanssa ja muutaman viikon miettimisen jälkeen päätettiin itse perustaa sellainen kauppa.
Laitettiin ensin pystyyn pieni siivousfirma, jonka tarkoitus oli työllistää meidät kaksi, ainakin siihen asti, kunnes kauppa alkaisi tuottaa tarpeeksi ja voitaisiin keskittyä pelkästään liikkeenpitoon. Siivottiin päivällä naapuritalon rappukäytäviä ja iltaisin yhtä kirjanpitotoimistoa. Koska emme saaneet starttirahaa, piti hommat laittaa alulle pelkän pienen pankkilainan varassa. Olin päässyt vuotta aiemmin armeijasta ja Anne oli vasta kirjoittanut ylioppilaaksi edellisenä keväänä. Mitään säästöjähän kahdella nuorella ihmisellä ei tietenkään ollut, vanhemmilta oli turha rahaa kysyä, eikä isoa lainaakaan saatu, kun rasitteena oli jo asuntolaina ja molempien tulot epäsäännöllisiä.
Anne Nurmi
Anne Nurmi:
”Yhdessä Jyrkin kanssa päätimme sen aloittaa, kun Tampereella oli puutetta kaikesta mikä meitä itseämme kiinnosti; goottimusiikki, vaatteet ja lukemisto.” Levypuolen ja kirjojen osalta tein alkuvaraston tyhjentämällä reippaalla otteella omasta hyllystä kokoelmiani myyntiin ja pari kertaa tehtiin ison matkalaukun kanssa ostosreissu Tukholman divareihin. Kun niistä ei vielä saatu kokoon mitään kovin kattavaa valikoimaa, vuokrattiin hetkeksi aikaa Lontoosta pieni yksiö. Tarkoitus oli käydä etsimässä tukkuyhteyksiä hankkiaksemme Englannista vaatteita ja koruja, sekä kiertää tonkimassa levykauppojen alelaareja. Tuolloin ei ollut mitään internet-yhteyksiä tai valmiita katalogeja, joista olisi voinut vain napsia parhaat päältä. Eli jalkatyötä tarvittiin, kun kierrettiin Lontoon katuja ja etsittiin tukkuliikkeitä. Käteen jäi lopulta oikeastaan enemmän ideoita kuin mitään konkreettisia yhteyksiä. Muutama halpiskorujen tukkumyyjä löydettiin, sekä sattumalta osuttiin Carnaby Streetin lähistöllä yhden goottityylisen kenkäkaupan loppuunmyyntiin, josta ostettiin mukaan niin monta paria hienoja popoja kuin vain saatiin matkalaukkuihin mahtumaan.
Lontoon yksiömme
Tarkoitus oli saada tarjolle mahdollisimman laaja valikoima post punk-, gootti- ja industrial-levyjä, kun niitä ei siihen aikaan oikein muut Tampereella myyneet. Epesilläkin oli keskitytty enemmän punkkiin, metalliin ja perusrokkiin. Ei ollut mitään valmiita yhteyksiä myöskään levylafkoihin, joten pääosan varastosta muodosti tuo käytettyjen levyjen valikoima ja sen laajuus riippui tietenkin siitä mitä satuttiin löytämään tai kaupan tiskin yli tultiin meille myyntiin tarjoamaan. Eli kaupallisessa mielessä todella suppealla pohjalla liikuttiin.
Depeche Mode, Front 242, Nitzer Ebb, Visage, The Cure, Bauhaus ja Nick Cave olivat kysytyimmät artistit tuossa vaiheessa ja niiltä koitettiin haalia hyllyyn edes jotain myytävää. Alkuun käytiin oma tuttavapiiri läpi ja ostettiin kaikki ne käytetyt levyt, joista kaverit suostuivat luopumaan. Tukholmassa löydettiin alehintaan jonkin verran Mute -levylafkan vanhoja vinyylisinkkuja Nick Cavesta Depeche Modeen, joten niillä täydennettiin valikoimaa. Jotain Muten varastopoistoja lienee ollut kyseessä, koska seuraavilla kerroilla samoja levyjä ei yleensä enää löytynyt. Mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, ettei muutaman artistin varaan (ja rajallisesti saatavissa olleella artikkelimäärällä) vielä oikeaa levydivaria rakenneta, joten varsinkin käytettynä tarjotuista levyistä kannatti ottaa artistista riippumatta myyntiin lähes kaikki hyväkuntoiset levyt. Niinpä meilläkin levyhyllystä löytyi melko pian avajaisten jälkeen sulassa sovussa Depeche Moden kanssa niin Iron Maidenia kuin Suomi-rockia.
Anne ompeli itse vaatteita myyntiin ja joku pieni vaate-erä ostettiin pohjavarastoksi tukkuna Dekadenzilta, mutta vähäinen alkupääoma ja Dekadenzin Nisosen pyytämät hinnat eivät kovin isoja ostoksia mahdollistaneet. Helsinkiläiset pitivät meitä varmasti ihan umpijuntteina muutenkin, mutta silti Nisonen ja Dekadenzin myyjät suhtautuivat meihin pääosin todella hyvällä fiiliksellä. Ainakin alkuun, kun meillä oli vielä varaa maksaa laskut ajallaan.
Kuvat Dekadenzin Dekalookista
Yleisesti ottaen, niin vaatteiden kuin levyjenkin osalta, aikakaudella ennen netin ihmemaailmaa oli kiinnostavien ulkomaisten tukkukauppojen löytäminen lähinnä onnenpeliä ja jos jotain sattumalta löytyi, minimitilausmäärät olivat lähes aina meidän pikkuliikkeemme mittakaavaan liian suuria. Eli vaate- ja kenkävalikoima noudatteli Dekadenzin tarjontaa, mutta suppeampana koko- ja tuotemääriltään. Pienen tukkukatteen takia jouduimme myymään Dekaa kalliimmilla hinnoilla ja sen seurauksena potentiaaliset asiakkaat kävivät välillä vain tutkimassa tarjontaa, mutta ostivat sitten samat tuotteet Helsingin reissuillaan Dekasta.
Kuvat Dekadenzin Dekalookista
Tuohon aikaan vaatemuoti oli tavallaan melko yhtenäinen, mutta samalla paljon luovempi kuin nykyään. Varsinkin miesten pukeutumistyyli noudatteli pitkälti perinteistä linjaa musta kauluspaita ja korkeavyötäröiset kangashousut. Naisillakin korkokengät tai pitkävartiset saappaat, musta minihame ja paita edusti scenen valtavirtaa. Mutta kun ei ollut vielä kehittynyt varsinaista yhtenäistä uniformua ja valmiita asukokonaisuuksia isojen brändien valmistamana, tuunasi jokainen asujaan itse tai koitti parhaan kykynsä mukaan yhdistellä niistä mitä eri puolilta onnistui löytämään. Meilläkin esimerkiksi Dekadenzin kautta tukkuna ostetuista paidoista iso osa oli vanhoja Jenkkien tai Saksan armeijan ylijäämäpaitoja, jotka oli värjätty mustaksi ja jälkikäteen ommeltu muutama ylimääräinen vetoketju tai solki johonkin kohtaan paitaa.
Kuvat Dekadenzin Dekalookista
Kenkämuodin ykkösjuttu scenessä oli tietenkin teräväkärkiset kannibaalit, mieluimmin pääkallo- tai lepakkosoljilla. Voitte uskoa, ettei tällaisia sitten kukaan pienen scenemme ulkopuolinen kyllä käynyt meiltä ostamassa.
Liiketilan löytyminen oli todellinen ongelma. Elettiin nousukautta, eikä tyhjiä tiloja ollut liiemmin tarjolla. Sitten törmättiin yllättävimpään tekosyyhyn, kun ulkonäkömme ei kelvannut vuokravälittäjille. Muutama jopa kommentoi suoraan vaatetustamme ja kieltäytyi sillä verukkeella vuokraamasta meille yhtään mitään. Olisi tarvinnut olla joko harmaa pukumies-lookki tai sitten sellainen perinteinen suomalainen ”verkkarimiljonäärien” tyyli, eli linttaan tallatut pikkukengät, verkkarihousut, valkoinen kauluspaita, leveä solmio ja nahkatakki. Molemmat stailit olivat vielä tuohon aikaan hyvin edustettuina tamperelaisessa liike-elämässä. Meneillään oli 80-luvun lopun juppien aikakausi ja monella vuokranantajalla tuntui sujuvan niin hyvin, että oli varaa katsella tarjokkaita pitkin nenänvartta. Meillä oli kuitenkin neuvoteltuna pankkitakaus vuokriin ja tarvittavat käteiset vuokraennakoihin, mutta silti meille ei haluttu liiketiloja vuokrata.
Viimein ovet aukesivat Kehräsaareen. Ei me sinnekään ilman pientä neuvottelua oltu tervetulleita. Moneen kertaan varmistivat, ettei me myytäisi pornolehtiä tai seksivälineitä. Paikka oli kyllä idyllinen, täynnä pieniä käsityöläisliikkeitä ja alue itsessään näytti joltain keskiaikaiselta pikkukaupungilta. Vaikka alueen muut liikkeenharjoittajat olivat pääosin käsityöläisiä, oli pihapiirissä myös militaristihenkinen Pub Bunkkeri, joulukauppa ja vaihtoehtoisempaa elokuvatarjontaa esittänyt Niagara. Myös liiketilan vuokra oli kohtuullinen ja tila itsessään goottikaupan tyyliin juuri sopivan näköinen, holvikaarikattoineen ja tiiliskivilattioineen. Kaiken huippuna liikkeen neliömäärä oli edulliseen vuokraan nähden todella iso ja kellarivarasto sisältyi samaan hintaan.
Pete (Advanced Art) ja
Carri (Cyberware Prod.) tutkimassa levyhyllyä.
Darklands aukesi heinäkuun alussa ja kesäkauden ajan alueella pyöri hyvin turisteja, joten kauppakin kävi kohtuullisesti. Pidettiin oikein kunnon avajaisbileetkin. Paikalla oli iso osa sen hetkistä sceneä, Advanced Artista koko silloinen bändi (Jana, Pete, Vince ja Rita), Putkosen Anssi (myöhemmin Dog’s Homen ravintoloitsija), Carri Suksia (Cyberware Prod., Chaingun Operate, Frantic Magazine) ja muita alan silloisia aktiiveja.
Kuvia avajaisista: Advanced Artin Jana tarjoaa kierroksen kuoharia myös Ian Curtisille.
Kuvia avajaisista: Rita, Vince, Pete ja Sanna
Liikkeen maanalaisessa varastotilassa oli hyvin tilaa myös treenikämpälle, joten roudasimme vähäiset soittokamamme linja-autoaseman kellarista Tammerkosken toiselle rannalle ja saimme soitella miettimättä täyteen buukatun treenikämppäkollektiivin vähäisiä soittovuoroja. Öisin oli lisäksi koko rakennus täysin tyhjä, joten myöhään venähtäneet treenit eivät häirinneet edes naapureita.
Pasi ”Jana” Janhunen otti myös Two Witchesin ensimmäiset promokuvat ja debyyttisinkun kansikuvan sisällä kaupassamme, koska korkeat ikkunat ja huoneen holvimaisuus loivat sopivan fiiliksen otoksiin.
Anne Nurmi:
”Kaupanpito oli ihan huippua, ei tosin taloudellisesti, mutta innostusta ja energiaa riitti. Tehtiin kaikki Jyrki kanssa yhdessä, joten mitään työnjakoa on jälkeenpäin enää vaikeaa muistaa.”
Two Witches -promokuvat: Pasi Janhunen
Meillä oli kuningasajatus Lontoon (edesmenneen) Kensington Marketin tyylisestä tilasta, joka olisi kaupan lisäksi Tampereen goottien yhteinen olohuone, eli paikka, jossa samanhenkiset ihmiset voisivat viettää aikaa ostosten lomassa, tarjottaisiin teetä ja kahvia, sekä soitettaisiin levyiltä musiikkia. Siis sananmukaisesti ”goottien oma kauppa”; vaatteita, koruja, kenkiä, levyjä ja kirjallisuutta kauhusta scifiin. Se oli ihan tajuttoman hienoa viettää päiviä ”työpaikalla” kavereiden käydessä moikkaamassa, mutta taloudellisessa mielessä todellinen virhearviointi. Kavereita oli alkuun kyllä hengailemassa, joskus suurimman osan päivästä, mutta valitettavasti se pelotti muut asiakkaat pois. Pelkkä pieni kaveripiiri taas ei riittänyt elättämään liikettä.
Sitten tuli syksy, lomat loppui ja koulut alkoi. Kehräsaari tyhjeni totaalisesti turisteista. Viikon aikana saattoi käydä ehkä kymmenen ihmistä edes kaupassa sisäpuolella ihmettelemässä ja samaa tahtia asiakasmäärän hiipumisen kanssa kävi kato myös meidän lompakossa. Joulun lähestyessä oltiin jo valmiit lyömään lappu luukulle.
Väliaikaiseksi tarkoitettu ratkaisu siivousfirmasta sai jatkoaikaa ja meidän oli pakko ottaa lisää siivouskohteita. Niin me sitten Annen kanssa pyöritettiin päivät kauppaa ja käytiin iltaisin ja öisin siivoamassa toimistoja ja aamuisin ennen kaupan ovien avaamista kumpikin vuorollamme kierrettiin pesemässä naapuritalon kuusi rappukäytävää ja saunatilat, jotta olisi saatu pidettyä kauppaa pystyssä. Sen lisäksi tein kolmena iltana viikossa DJ-hommia ravintola Tunnelissa, yhdessä keskustan harvoista jatkoravintoloista. Tuohon aikaan yökerhot sulkivat ovensa puolilta öin, lukuun ottamatta muutamaa ns. jatkoravintolaa, joilla oli lupa pitää ovia auki yöllä kahteen asti. Onneksi nuorena jaksaa painaa pitkää päivää.
Darklands oli aloittanut myös musiikin julkaisutoiminnan, tosin levyjen pienkustannus toimi lähinnä liikkeen promootiona ja levyjen julkaisuun paloi enemmän rahaa kuin olisi ollut taloudellisesti järkevää. Darklands Recordsin avulla saatiin kuitenkin useita edelleen toimivia kontakteja eri puolille maailmaa.
Ensimmäisen Darklands -vinyylin kansi (Advanced Artin puoli yhteis-EP:stä)
Ensimmäinen muuttoTäysin hiljentyneestä Kehräsaaresta oli pakko päästä pois ja uusi liiketila löytyi suoraan rautatieasemaa vastapäätä, Kauppa-Galleriasta, silloisen Hotelli Arctia Tampereen (nykyisin paikalla sijaitsee Scandic City) sisäpihan katetulla kauppa-alueella. Vuokra nousi huimasti, joten liikkeen neliömäärä supistui alle kahdenkymmenen ja tietysti myytävien tuotteiden valikoima samassa suhteessa. Hieno treenikämppämme Kehräsaaren kellarissa meni samaa kyytiä. Tuonne pariinkymmeneen neliöön sitten tungettiin kengät, korut, vaatteet ja levyt. Kirjoista ja sarjakuvista oli pakko luopua. Ahdasta kyllä oli, sovituskoppina toimi varauloskäynnin ovensuu ja ainoa taukopaikkamme oli liikkeen parin neliön vessa.
Kaupastamme ei enää muodostunut samanlaista hengailumestaa, pääosin liiketilan pienemmän koon vuoksi, mutta myöskään Kauppa-Gallerian alue itsessään ei ollut yhtä viehättävä paikkana kuin Kehräsaari.
Seuraavalle syksylle osui myös ravintola Tunnelin toiminnan lopettaminen. Tunnelin suljettua ovensa jäi myös Black Celebration -klubi kodittomaksi, eivätkä klubi-illat toimineet enää Darklandsin markkinointikanavana. Toki Black Celebration alkoi jo muutenkin olla elinkaarensa päässä, emmekä koskaan edes etsineet uutta bilepaikkaa, joten Tunnelin myötä sai päätöksensä myös yksi luku tamperelaisen goottikulttuurin historiassa, kun alan ensimmäinen klubi saatettiin hautaan. Hyvin nopeasti Tampereen pieni scene hajaantui kuka mihinkin suuntaan.
Tähän kohtaan osui Tampereella myös lyhytaikainen Misfits-boomi, kun Metallican soittajat olivat esiintyneet promokuvissa Misfits-paidoissa, niin samanlaisten paitojen kysyntä oli muutaman kuukauden ajan ihan päivittäistä. Eihän niitä tietenkään silloin mistään kotimaisista vaatetukuista saatu myyntiin. Mutta onnistuin löytämään Englannista pienen nipun levyjä, joita sitten koitin tyrkyttää paidoista kiinnostuneille. Aina piti ensin soittaa näytebiisejä, mutta yleensä levykaupat jäivät tekemättä, kun bändin tuotanto oli kysyjille täysin vierasta eikä Misfitsin musiikki kuulostanutkaan Metallicalta. Samasta syystä taisi se buumikin sitten hyytyä.
Vuoden verran sinnittelimme Kauppa-Galleriassa, mutta paljon Kehräsaarta paremmin ei väki tuonne sisäpihallekaan tietään löytänyt. Olimme myös liikeidealtamme niin outo lintu tuossakin paikassa, ettei esimerkiksi alueen yhteismainostus liiemmin auttanut meitä.
Toinen ja kolmas muutto, sekä lopulta lappu luukulle Tampereelle oli ilmestynyt rokkivaateliike Underground, jolla meni suunnilleen yhtä heikosti kuin meilläkin. Firmaa pyörittänyt pariskunta Maarit Laurila ja Pete Honkamäki (musiikkiympyröissä tunnettu mm. brittipunkin legendaarisen pioneeribändi The Vibratorsin myöhempien vuosien solistina, Holy Dollsin basistina ja viimeksi The Lords of the New Church- ja Sham 69-muusikko Dave Treganna Bandin laulajana) osoittautuivat todella mukavaksi kaksikoksi. Niinpä teimme yhden suurista virheratkaisuista, loppuvuodesta 1989 laitoimme kaksi kituvaa firmaa yhteisen katon alle ja muutuimme yhdeksi suuremmaksi, mutta edelleen ihan yhtä heikosti toimeentulevaksi liikkeeksi.
Undergroundin ja Darklandsin liitto kantoi nimeä After Dark. Liikkeen sijaintipaikaksi muodostui Undergroundin liiketila osoitteessa Hämeenkatu 17. Samassa paikassa toimii nykyisin Vanha Monttu Pub.
Kahdessa huoneessa toimineen liikkeen ensimmäinen huone oli varattu vaatteille ja levyt sijoitettiin takahuoneeseen. Nyt valikoima laajeni goottivaatteista ja levyistä yhä enemmän katurock- ja metalliosastolle.
Kauppana After Dark ei onnistunut pääsemään eroon Darklandsia ja Undergroundia vaivanneesta tappiokierteestä. Alkuvuodesta 1990 iski lisäksi Suomeen yli kuukauden kestänyt pankkilakko, jonka seurauksena myös asiakkaiden tilit menivät kiinni ja samalla kaupan rahahanat sulkeutuivat. Raha ei liikkunut lainkaan, koska tuolloin ei ollut vielä nettipankkeja tai laskunmaksuautomaatteja, monet saivat yhä palkatkin käteisenä kirjekuoressa, mutta jos käteistä ei ole saatavilla on firmojen vähän vaikeaa maksaa palkkojakaan. Väki eli yli varojensa maksamalla pankkikorteilla, joiden tilitys kaupoista pankkeihin venyi lakon päättymiseen ja kun kaikki meni sitten kerralla maksuun, oli moni onnistunut tahkoamaan tilit miinukselle. Lakon vihdoin loputtua oli niin meillä kuin asiakkaillakin talous kuralla ja laskut rästissä. Pankkilakkoa seurasi sitten lama, eikä meillä ollut mitään puskuria selvitä moisesta. Varastokin hupeni nopeasti, kun sisään tuleva raha oli pakko käyttää vuokriin ja muihin laskuihin, eikä ollut varaa täydentää uusilla tuotteilla.
Yhtiökumppaneillamme oli selvästi meitä enemmän maksamatonta velkaa vastuullaan. Päädyimme yhteistuumin ratkaisuun, jossa Anne ja minä pyöritimme (omien siivousduunien ohella) päivisin After Darkin kivijalkakauppaa ja yhtiökumppanimme kävivät päivät muualla töissä.
Kuva Ilta-Tampereen sivuilta
Syksyllä oli firman kassa kuivilla ja viimeisenä oljenkortena koitimme vielä tarttua muuttoon halvempaan ja pienempään liiketilaan Tuomiokirkonkadulle lähelle Ortodoksikirkkoa, mutta sinne ei sitten enää eksynyt juuri lainkaan asiakkaita. Vaikka olimme vähän myös olosuhteiden uhreja ja erityisesti pankkilakko vaikutti rajusti, on liiketoiminnan epäonnistuminen laitettava pääosin omaan piikkiin. Loppuvaiheissa parin isomman sisäänoston ajoitus meni täysin pieleen ja yhden levy-yhtiömme julkaiseman vinyylialbumin tuottamat tappiot osuivat pahaan ajankohtaan, joten niihin viimeistään hukkasimme loputkin firman rahat.
Palattuamme Two Witchesin ensimmäiseltä Euroopan kiertueelta marraskuussa 1990 oli tullut aika pistää vuoden lopussa pillit pussiin goottikaupan osalta. Oli pakko myöntää, ettei pelkällä tahtotilalla pysty korvaamaan kaikkea osaamattomuutta. Niitä liikkeen tuottamia tappioita maksettiin sitten perintätoimistojen ja voudin kautta monta vuotta eteenpäin. Mutta tulipahan kokeiltua tuotakin ja kaupassa tutustuttua moneen mukavaan henkilöön, joista osan kanssa ollaan tänäkin päivänä kavereita.
-Jyrki Witch, syksyllä 2025
