Klubitoiminnan alku Tampereella – Black Celebration Club
Helsingissä oli klubitoiminta alkanut jo 80-luvun alussa. Uusi Laulu -lehden ympärillä vaikuttanut ryhmä oli löytänyt Lontoon matkallaan ”uusfuturismin” keväällä 1981 ja järjesti samana kesänä heinäkuussa Klippanilla legendaarisen maineen saaneen ”Suomen ensimmäinen Futuristi-Disco, Jouluksi kotiin!” ja alkoi vähän sen jälkeen pyörittää Landscape-yhtyeen hittibiisin mukaan nimettyä Einstein-A-Go-Go -klubia. Näitä seurasi mm. Bela Lugosi Klubi ja Lepakon yöbileet.
Tampereella scenen (ja samalla oikeastaan nykymuotoisen alakulttuurimme) ensimmäinen klubi oli Black Celebration. Pidän itse Black Celebrationia nykyisen klubiscenen alkukotina, koska soittolinja oli selkeästi goottirockia, synkempisoundista synapoppia, sekä ennenkaikkea industrialia ja EBM-biittiä tyyliin Front 242, Klinik, DAF, A Split Second, Test Dept ja Nitzer Ebb.
Muutama 80-luvun puolivälissä aktiivisesti kuvioissa pyörinyt kaveri oli jo ehtinyt suunnitella Tammelantorin laidalla sijaitsevan Aaltosen vanhan kenkätehtaan sisäpihalla kellarissa toimineeseen I-klubiin Blue Monday -nimistä maanantai-iltojen klubia, linjauksena lähinnä synapop tyyliin Depeche Mode ja New Order. Siihen aikaan ravintolat sulkivat ovensa pääosin puoleen yöhön mennessä (muutamaa harvaa kahteen asti auki ollutta ns. jatkoravintolaa lukuunottamatta) ja oli vielä yleistä että ihmiset liikkuivat enemmän viihteellä arki-iltoinakin.
Elettiin vuotta 1987, olin tuolloin vakituisena DJ:nä Ravintola Tunnelissa (sijaitsi nykyisen Luminaire-tornitalon paikalla vastapäätä Klubia). Silloinen naisystäväni Anne Nurmi oli usein mukanani iltaisin valitsemassa levyjä ja muutenkin auttelemassa. Jostain syystä tuo Blue Monday I-Klubilla jäi toteutumatta, mutta yhtenä päivänä sain työnantajaltani puhelun, ettei minua poikkeuksellisesti tarvitakaan seuraavana torstaina soittamaan levyjä, kun Tunnelissa järjestetään ”joku Black Celebration -nimeä kantava teemailta”. Juuri muuta lisäinfoa ei pomo aiheesta antanut, eikä Tunnelin ravintolapäällikkö tuntunut tietävän sen enempää ”teemaillan” sisällöstä. Sitten parin päivän päästä alkoi näkyä Janhusen Pasin, eli Janan suunnittelemia mainoksia ympäri kaupunkia. Näkyikin todella pitkään, sillä ahkerat julisteidenliimaajat olivat liisteröineen jollain tehotökötillä mainoksia kaikkialle. Viimeisistä näkyi rippeitä sivukatujen sähkötolpissa vielä pari vuotta myöhemmin.
Anne Nurmi: Scene oli melko pieni ja jakaantui osin vielä electro- ja goottiväen kesken, mutta kaveripiiri oli aika laaja. Ja sitä tuli tehtyä scenen eteen mitä pystyi. Aikaa ja rahaa säästämättä.
Tuohon aikaan musiikkina soi lähinnä synapoppia Depeche Modesta Organin kautta Visageen. Klubin esikuvat oli enemmän Blitziin kuin Batcaveen kallellaan, mutta scene oli pieni ja molempia musatyylejä soi laidasta laitaan. Ensimmäisiä EBM- ja industrial-bändejäkin alkoi ilmaantua koko ajan enemmän ja levyjä tilattiin ulkomailta tuoreeltaan soitettavaksi. Vakituisesti soittolistalla oli David Bowie, Psyche, Siouxsie, Japan, Front 242, Klinik, Dalbello, Musta Paraati, Joy Division, Kraftwerk, Bauhaus, The Cure, Nitzer Ebb ja The Jesus and Mary Chain... mutta esimerkiksi The Sisters of Mercy ei montaa kertaa soinut. Ehkä suurin ero nykyiseen klubisoittoon verrattuna oli muutamien bändien dominoiva asema levylautasilla. Depeche Modea saatoimme soittaa kymmenkunta biisiä illan mittaan.
Depeche Moden suosiosta kertoo myös kansainvälisen uutistoimiston (muistaakseni Reutersin) jakama uutinen Tampereesta maailman Depeche Mode -pääkaupunkina. Music for the Masses -albumia myytiin Tampereella per capita enemmän kuin missään muualla maailmassa. Tämä siitä huolimatta, että esim. Anne ja minä, sekä useampi Nokialla asuneista scenen edustajista osti omat kappaleensa Nokian Harju Centerin levykaupasta, kun Tampereen levyliikkeistä oli kyseiset albumit koko ajan myyty loppuun. Tämä tarina on sittemmin muuttanut muotoaan uusien kertojien myötä ja saanut sekä legendaarisen maineen että asian todenperäisyyttä on epäilty eri puolilla, mutta kyse oli tosiaan Aamulehden sivuilta löytyneestä kansainvälisen uutistoimiston jakamasta pikku-uutisesta ja koski nimenomaan Music for the Masses -albumia.
Ensimmäinen kerta oli 3.3.1988, ilta oli samalla myös järjestyksessään kymmenes Black Celebration. Lavalla nähtiin Advanced Art, Two Witches, sekä Advanced Artin Vincen ja Ritan sivuprojekti DD ja Haapavedeltä asti saapunut goottirock-orkesteri Russian Love. Tosin esimerkiksi Rumban pikkuilmot-palstalla luki vielä nimet Authorizied Version ja Noidat, mutta klubin omiin mainoksiin molempien pääesiintyjien nimet olivat jo vaihtuneet noihin myöhempinä vuosina paremmin tunnettuihin muotoihin Advanced Art ja Two Witches.
Suomalaisen goottirockin historiaan tapahtuma jäi myös Two Witchesin ensimmäisenä keikkana. Advanced Art oli ehtinyt jo muutamaan otteeseen nousta lavalle, kuten käsittääkseni myös Russian Love.
Rumban live-arvostelussa illan artistit kiteytettiin lyhyesti; DD oli ”pikkunättiä syntsataiteilua ja runokokeiluja”, Russian Lovea kehuttiin ”hyväksi yhtyeeksi” ja lisäbonuksena illan ”paras rumpali”, Two Witches oli ”omaperäisin ja kokeilevin”, lisäksi mainittiin ”tyylikäs ja dramaattinen lavaliikehdintä”. Pääesiintyjänä toimineen Advanced Artin arviossa kiiteltiin ”tyylipuhdasta syntikkapoppia, ehkä lajinsa paras Suomessa” ja epäiltiin yhtyeellä olevan ”ilmeisen hyvät mahdollisuudet tulla suosituksi”. Yleishuomiona kaikkia bändejä kehuttiin tyylikkäiksi lavalla niin asujen kuin kampaustenkin osalta.
Aloitusbändinä tällä kertaa
Einstüerzende Neubauten- ja Test Department-tyylistä
teollisuusmeteliä soittanut Stendebach Ideal, sitten jälleen DD,
Two Witches ja viimeisenä lavan valtasi scenen lippulaivaksi noussut
Advanced Art.
Rumba oli arvosteluissa ja uutisissaan omatoimisesti nimennyt klubin Black Generationiksi (Ilmeisesti jonkinlainen yhdistelmä Depeche Moden ja The Voidoidsien tuotannoista, Richard Hell taisi olla noihin aikoihin Depeche Modea tutumpi nimi toimituksessa). Pääsylippu keikoille maksoi ruhtinaalliset 10 markkaa.
”...valtaisien metalliputkien taakse kätkeytynyt Stendebach Ideal. Kolina oli totaalisen tehokas, mutta jyräsi tylysti alleen muut elementit, erityisesti illan ujoimman laulajan.”
”DD -runoja tajunnan rajamailla” ja keikalle suunnitellun koreografian lisäksi mainittiin Ritan olleen ehkä illan paras laulaja.
Pidettiin alkuun säännöllisesti klubia joka toinen torstai, jossain vaiheessa bileet vaihtui keskiviikoiksi ja sitten takaisin torstai-iltoihin. Vähitellen tuli entistä selvemmäksi että ryhmien äärilaidat eivät tulleet oikein hyvin toimeen keskenään saman katon alla. Gootit valittivat Annelle ja minulle "discomusiikista" ja synapopparit Janalle liiasta rokin soitosta. Sitten muutama henkilö synapop-osastolta alkoi hiostaa ravintolapäällikköä ylipäätään minun biisivalinnoistani, kun en kuulemma soittanut sitä musaa mitä kyseisissä teemailloissa piti soittaa, eli koko illan synapoppia ja ettei minun soittamiani biisejä voi tanssia.
Tunneli oli vanha ja perinteinen E-liikkeen ravintola tiukoilla säännöillä ja ravintolapäällikkö lähestyi eläkeikää, eikä kyseinen rouva alunperinkään oikein ymmärtänyt mitään meidän klubi-ideasta. Black Celebration oli hänelle vain yksi monista "teemailloista" siinä missä joku "hoitsujen bileet" tai "opiskelijailta". Valitusten jälkeen ravintolapäällikkö oli minun kimpussani, kertoi asiasta työnantajalleni turkulaiselle DJ-välitys Musanovalle ja minut siirrettiin kertaalleen "harjoittelemaan" muistaakseni Pirkkalan Suupalaan tai Kangasalan Kantakrouviin (kuten Musanovalla oli tapana opettaa työntekijöitään, mikäli tuli huomatuksia jostain keikkapaikoilta). Tuolloin levyjensoitosta Black Celebrationissa vastasi Jana yksinään. Sen seurauksena gootit jäi pääosin pois asiakaskunnasta.
Kun väki väheni, ravintolapäällikkö ei oikein enää innostunut koko teemaillasta. Myös synapopparit alkoivat menettää kiinnostustaan ja klubi-iltoja jatkettiin aika epäsäännöllisin väliajoin.
Viimeinen Live Celebration järjestettiin 5.10.1988, kun Advanced Art ja Two Witches esiintyivät levynjulkkarikeikan merkeissä.
Anne ja minä oltiin avattu Darklands -kauppa Kehräsaareen ja perustettu samanniminen levy-yhtiö kesällä 1988. Darklandsin ensimmäinen vinyylijulkaisu oli Advanced Artin ja Two Witchesin yhteinen EP ja se ilmestyi Black Celebrationin yhteydessä. Tuon nykyisin melkoisen harvinaisen ja keräilyhinnoiltaan kalliin vinyylin saattaa edelleen nähdä tasaisin väliajoin tarjolla tamperelaisissa levydivareissa, sillä 300 kappaleen painoksesta iso osa myytiin kyseisen levynjulkkari-illan aikana ja keikkaa seuranneina viikkoina kaupastamme lähinnä paikallisille diggareille.
Lippujen hinta oli noussut 20 markkaan, mutta yllättävän hyvin kertyi kuitenkin yleisöä. Vähitellen Black Celebrationin toiminta hiipui ja Tunnelin tarina sai myös päätöksensä vuonna 1989.
** Klubijärjestäjän arkea 80-luvulla **
Taisi olla toinen tai kolmas Black Celebration -ilta ja mainoksia oli taas levitetty ympäri kaupunkia. Paikalla oli muutama kymmenen klubin vakiasiakasta, kun yllättäen Tunneliin alkoi saapua enenevässä määrin solarium-ruskettuneita nuoria blondeja mimmejä sekä rastamiehiä ja muuta etnisiin vähemmistöihin kuulunutta väkeä. Varsinkin militaristisemman tyylin omaksuneessa EBM-ryhmässä kävi hienoinen kohina ja vastavuoroisesti vakiasiakkaiden ulkonäkö ja pukeutumistyyli ei näyttänyt oikein miellyttävän uusia tulijoita. Muutaman biisin ajan väki istui pöydissään hämmentyneinä. Sitten alkoi virta DJ-kopille, kun uudet tulokkaat kävivät valittamassa tiskijukan levyvalinnoista. "Mitä paskaa tämä on mitä soi?", "Missä on James Brown ja Sexmachine?", "Miksei soi reggae?" ja niin edespäin.
Kun DJ sitten yritti selittää että nyt on taidettu eksyä vähän vääriin bileisiin, tuli lujasti vastakommenttia tyyliin "Miten niin, eikö täällä pitänyt olla ne Black Celebration -bileet?".
No comments:
Post a Comment