Raiderit ja muutakin sopimusjuttua
Olen tehnyt vuosien mittaan useamman sata keikkaa itsekin, noin puolet niistä Suomen ulkopuolella. Vaikka esiintyminen itsessään on toki se suurin syy keikkailuun, on matkailu sinällään todella tärkeä osa kokemusta. Rundilla olo on meille aina ollut sellainen kokonaisuus, johon kuuluu keikkojen lisäksi uusiin ihmisiin tutustuminen, kaupunkikierrokset, museot ja muut nähtävyydet, sekä erityisesti paikallinen ruoka- ja juomakulttuuri. Joka päivä samojen naamojen tuijottaminen keikkabussissa ja bäkkärillä käy ajan mittaan tylsäksi ja perunamuusia nakkikastikkeella saa himassakin, joten miksi syödä samaa ruokaa toisella puolella maapalloa kun tarjolla saattaisi olla jotain vielä parempaa.
Työni puolesta katselen kotimaisia keikkajyriä ja ymmärrän näkökulmaeron, mikäli teet sata keikka joka vuosi ja keikkailu on työtä, mutta gootti- ja konemusiikkiscenessä ei varsinkaan pienten ja keskikokoisten nimien kohdalla ole kyse tuollaisesta tilanteesta vaan keikkailu on useimmille lähinnä harrastus.
Siivoilin syksyllä 2019 kirjoituspöytäni laatikoita ja löysin nipun Lumouksen vanhoja soppareita ja raidereita. Niiden joukossa oli myös oma suosikkini, erään orkesterin kohtuullisen tiukat vaatimukset.
Bändin ns. kakkosmies (tai jotain sellaista) otti minuun yhteyttä sähköpostilla ja esitti toiveen päästä keikalle seuraavan kesän Lumoukseen. Koska viestin lähettäjä ei kuitenkaan ollut yhtyeen varsinainen pomomies, minua pyydettiin sopimaan yksityiskohdista tämän kyseisen sankarin kanssa. Mutta kiinnostusta kuulemma löytyisi, joten ei muuta kuin toimeen.
Heti alkuun yhteydenpito päättävän tahon kanssa olikin sitten haastavampaa. Vastauksia sai aina odotella, eikä kiinnostus ilmeisesti ollutkaan ihan niin suurta kuin minulle oli alunperin väitetty. Lupasimme aivan liian vähän rahaa ja muutenkin vaikutimme täysiltä amatööreiltä. Yritin selventää festivaalimme ideaa, avata artistibudjettiamme ja keskustella ehdoista. Nostin tarjouksen meidän näkökulmastamme yläkanttiin, mutta vähän vaikutti silti vaivaantuneelta vastaus, jossa yhtye lupasi kuitenkin alustavasti sovitulla diilillä Tampereelle saapua.
Sitten pärähti sähköpostiin 13 sivun soppari ja raideri. Aloin lukemaan sopimusta läpi. Siinä lueteltiin melkoinen litania lakitekstiä, lähinnä sitä mitä seuraisi jos artistin toiveita ei täytettäisi kirjaimellisesti. Tarkasti oli selvitetty millainen takahuone pitää löytyä, mitä varusteluja siellä tarvitaan ja muuta mielenkiintoista, sekä muut vaatimukset keikkapaikan ja henkilökunnan suhteen. Tarjoilut oli melkoisen ylimitoitetut ja normaalien viina-, ruoka- ja välipalalistojen päälle oli merkitty mm. merkkikohtaisesti artistin haluamat röökiaskit ja 9 voltin patterit.
Sopimuksessa oli mainittu myös että jokaisen paikalla työskentelevän henkilön pitää saada palkaksi rahallinen korvaus eikä esimerkiksi talkoolaisia sallita sisäänpääsykorvauksella hommissa.
”Runner” on festareilla henkilö, jonka tehtävänä on juosta hoitamassa erilaisia pikku askareita ja tarvittaessa ajaa vaikkapa sukkulabussia, eli artistien tarpeiden mukaan esimerkiksi hotellin ja keikkapaikan väliä suhaavaa kuljetusta. Lumouksella erillistä runneria ei varsinaisesti koskaan ollut, vaan hommaa hoiti tarpeen mukaan se kuka nyt muilta duuneiltaan ehtii, usein se olin artistien kuljetusten osalta minä. Nyt kuitenkin vaadittiin yhtyeen käyttöön koko vierailun ajaksi oma yksityinen runneri ja häneltä piti löytyä vähintään satanen rahaa mukanaan koko ajan, sekä tarvittavassa määrin bensarahaa. Lisäksi oli määritelty runnerin vaatimuksiin hyvä paikallistuntemus ja ajokortti.
Sopimuksessa oli myös kaikki ”perusjutut” omasta parkkipaikasta vieraslistoihin, apukäsien määrästä vähintään neljän tähden hotelleihin ja klubilla tarvittavasta managerin toimistohuoneesta mahdollisiin laitevahinkojen tai muiden tuhojen korvaamisiin keikkapaikalla. Eli normisettiä.
Sitten päästiin vihdoin parhaaseen osioon. Tarjoiluissa oli mainittu ne tavalliset kattaukset jogurteista hedelmiin ja montako voileipää ja minkä makuisia sipsejä pitää löytyä takahuoneesta bändin saapuessa paikalle... mutta tähän päälle tuli päiväkohtainen ruokavalio! Maanantaisin syödään kanaa, tiistaisin pihviä, keskiviikkoisin italialaista ruokaa ("nuudelit ei missään tapauksessa käy!" -todellakin huutomerkillä varustettuna tuossa raiderissa), torstaisin aina barbeque, jne. Mahtaa käydä pidemmän päälle tylsäksi.
Olin oman bändini kanssa samana keväänä rundilla ulkomailla ja erään keikkapaikan promoottori kyseli illan mittaan vieläkö järjestämme Lumousta ja mitä bändejä on luvassa. Kerroin listaa ja mainittuani tarinan orkesterin nimen promoottori iski heti vastapalloon kysymyksen ”Mikä viikonpäivä”?
Vastasin heidän esiintyvän lauantaina. Promoottori nauroi:
”Ahaa, pastapäivä! Ei nuudeleita!”Valitettavasti suomalainen pasta jäi orkesterilta kokematta, kun loppukeväästä orkesterin pomomies yllättäen lakkasi pitämästä enää koskaan yhteyttä ja keikka peruuntui tämän johdosta.
- Jyrki Witch
No comments:
Post a Comment