Lumous Gothic Festival 2001-2020, osa 5

 

Lumous Gothic Festival 2001-2020

- osa 5

Säätämistä, pt. 2

Kesä toisensa jälkeen yhden suurimmista stressinaiheuttajista Lumouksen järjestämisessä tuotti se ikävä tosiseikka, ettei Tampereella ollut backline rentalia. Helsingissä toki olisi ollut, mutta sen hyödyntäminen muutenkin kiireisenä viikonloppuna ja vajaan parinsadan kilometrin välimatkan takia olisi ollut sekä logistisesti hankalaa että yleensä myös useamman päivän vuokrien osalta melkoisen hintavaa puuhaa. Eli käytännössä kaikki tarvittavat soittimet ja laitteet täytyi löytyä joko omalta treenikämpältä tai tutuilta lainaamalla. Valitettavan usein tämän pikkuseikan ymmärtäminen oli esiintyjille (ja erityisesti bändien keikkamyyjille/managereille) aivan mahdoton tehtävä. Toki itsekin myönnän että olisi mukavampaa soittaa juuri niillä tutuilla laitteilla, mutta aina ei hyväkään järjestäjä pysty halutuiksi härpäkkeiksi muuttumaan ja erityisen haastavaa se on silloin kun usean esiintyjän tapahtumassa kaikkien artistien tarpeet ovat keskenään täysin erilaiset.

Tavallisesti festivaalin kotimaisista esiintyjistä vastannut Toni oli alustavasti keskustellut erään italialaisen orkesterin kanssa keikasta Lumoukseen. Kiinnostus oli molemminpuolinen, mutta yhteydenpitoa jonkin verran haittasi orkesterin hivenen haasteelliset taidot englanninkielen osalta.

Diili saatiin kuitenkin aikaan, lentoaikataulutkin rukattua likimain tyydyttävään kuntoon ja päästiin kohtaan tekniikkaraiderit. Varsinaisesta venuen PA- ja valokalustosta bändillä ei ollut huomautettavaa, mutta heidän vaatimuksensa soitinten ja backlinen osalta oli mallia ”eksakti”.

Alusta saakka näytti siltä, ettei kitaroita lukuunottamatta saada muita toiveita toteutettua. Erityisesti haluttu Fenderin kitaravahvistimen malli näytti muodostuvan kynnyskysymykseksi. Etsimme pyydettyä vahvaria eri puolilta, mutta keneltäkään tutulta ei juuri kyseistä mallia löytynyt lainaan eikä sellaista ollut myöskään meillä omasta takaa.

Festari alkoi uhkaavasti lähestyä ja tuttavapiiri oli haravoitu läpi. Kun en pyydettyä putkicomboa mistään saanut hankittua eikä mikään muu malli tuntunut kelpaavan, pyysin Tonia vielä viimeisen kerran ystävällisesti tarjoamaan tilalle Lumouksen omaa Peaveyn putkivahvaria. En itse soita kitaraa, joten mietin vain että putkivehje kuin putkivehje ja ääni tulee, eli kyllä tuollakin styrkkarilla pitäisi pystyä keikkaa heittämään. Tonin saama vastaus yllätti iloisesti meidät molemmat.

-”Its oki, Piivi oki.”

Loistavaa. Tilanne ratkaistu ja Peaveylla vedetään.

Tekniikka: Check!

 

Festivaalin aika vihdoin koitti ja bändi saapui Suomeen. Olen omillakin keikkareissuilla huomannut että joidenkin soittajien ja järjestäjien kanssa on heti sellaista sielujen sympatiaa, toisten kanssa ei. Tällä kertaa en saanut oikein minkäänlaista kontaktia. Ei ollut yhteistä kieltä eikä oikein muutakaan juteltavaa löytynyt. Pönotettiin vain ja katseltiin kattoon. 

Vein sitten bändin soundcheckiin ja esittelin kamat. Seurasi yleistä käsien heiluttelua, silmien pyörittelyä ja jotain jupinaa italiaksi. Siteerasin hymyillen bändin omaa ”Its oki, Piivi oki” vastausta, näytin mistä loput pyydetyt laitteet löytyvät ja poistuin paikalta hoitaakseni välillä muiden esiintyjien asioita.

Saavuin vähän ajan päästä takaisin mestoille ja totesin ettei soundcheck ollut edennyt laisinkaan. Ilmapiiri oli selvästi kireä. Bändi seisoi kädet taskussa lavalla. Klubin tekniikan kaverit tulivat kertomaan että meidän kitarastyrkkari on rikki, siksi aikataulut kaatuu pahasti ja jostain pitäisi nyt saada mahdollisimman nopeasti uusi vahvari tilalle tai muuten loput bändit ei pääsisi tekemään lainkaan soundcheckia.

Ihmettelin laitteiden toimineen vielä treeniksellä ja menin itse lavalle testaamaan. Virrat päälle ja hyvin näytti toimivan?!

Piivi ei sitten ollutkaan oki ja bändi oli teeskennellyt tekniikan väelle vahvarin olevan rikki. Siinä vaiheessa otti kyllä tosissaan päähän ja oli pakko puhua hitaammin ja isommilla kirjaimilla asioita selväksi. Lopulta (muistaakseni) Klubin henkilökunta kaivoi jostain kätköistään halutun mallisen styrkkarin ja saatiin soundcheck hoidettua.

Kaikesta säätämisestä huolimatta bändi heitti aivan tajuttoman kovan keikan, yleisö tykkäsi, Klubin henkilökunta kehui soittoa, fanituotteet tekivät kauppansa ja kait bändikin meille lopulta heltyi.

Eivät tosin moikanneet minua kun seuraavan kerran törmättiin eräillä toisilla festareilla Saksanmaalla, mutta sellaista elämä joskus on ja olihan parissa vuodessa saattanut toistaitoisen festarijärjestäjän naamakin jo unohtua. Ehkä minun onnekseni.

- Jyrki Witch