Tuesday, August 23, 2022

Lumous Gothic Festival 2001-2020, osa 18

 


Lumous Gothic Festival 2001-2020
- osa 18: Onnistumisia

Yhdeksi Lumouksen maineen tärkeimmistä tukipilareista muodostui ulkomaisten artistivieraiden jakama hyvä palaute sosiaalisessa mediassa. Ja toki sana kiersi myös artistien keskuudessa muutenkin, kun yhteisillä keikoilla ja festarien huoltoalueilla jaettiin kokemuksia ja suositteluja ja/tai risuja kollegojen kesken eri tapahtumille ja tapahtumajärjestäjille.

Lumouksella ei koskaan ollut varaa maksaa esiintyjistä ns. listahintoja emmekä pystyneet houkuttelemaan artisteja lupailemalla suuria yleisömassoja tai isoja fanituotemyyntejä. Joten toimivimmaksi ideaksi huomasimme tapahtuman markkinoimisen eräänlaisena lomareissuna Suomeen. Sitten vaan täytyi pitää huolta, että sellainen fiilis myös säilyi koko visiitin ajan.

Usein tavoitteessa jopa onnistuttiin ja mieltä lämmittävää oli nähdä esimerkiksi Project Pitchforkin Peter Spillesin, Psychen Darrin Hussin tai Leæther Stripin Claus Larsenin istuvan kaikessa rauhassa Klubin terassilla oluella. Asia ei ole itsestäänselvyyttä monellakaan festarilla ja usein artistit viettävät tarkoituksella aikaansa bäkkärin suojissa, saadakseen vapaa-aikaa yli-innokkailta faneilta. Mutta meillä asiakaskunta suhtautui esiintyjiin pääosin heidän rauhaansa kunnioittaen ja tuota seikkaa moni artisti arvosti ja siitä auliisti kehujakin jakoivat.

Joka vuosi useampi Lumouksessa soittanut artisti vieraili viikonlopun aikana niin Vapriikin Dark Marketissa, Dogs Homen päiväkeikoilla kuin piknikilläkin. Sekin kertoi siitä, että Lumoukseen oli tosiaan tultu lomafiiliksissä.

Ehkä kaikkein suurimmat onnistumisen hetket järjestäjänä koin nähdessäni edellisten vuosien ulkomaisia esiintyjiä seuraavina kesinä ihan tavallisina asiakkaina festivaalillamme. Muun muassa Das Ichin Bruno Kramm ja Dark Side Cowboysin Nik Carlsson vierailivat yleisön joukossa useampana kesänä. Se jos mikä oli melkoisen onnistumisen merkki pienelle festivaalille.

-Jyrki Witch

 

No comments:

Post a Comment