Monday, May 30, 2022

28.05.2022 Duran Duran, Skansen, Tukholma, Ruotsi

 

28.05.2022 Duran Duran, Skansen, Tukholma, Ruotsi

Tukholmassa oli tihkusateinen päivä, joten ihan valtavaa kiirettä Skansenille emme mekään pitäneet. Pääsimme alueelle lämppärin aloittaessa settinsä. Turvatarkastuksessa riitti kun näytti ettei ollut laukkua mukana ja nosti sadeviitan helmaa. Joskus on tullut nähtyä tiukempiakin tarkastuksia.

Lämppärinä esiintyi Junior Brielle. Sopivan kevyttä ruotsalaista elektrovaikutteista poppia. Bändi soitti hyvin ja biiseissä oli ideaa, mutta perinteinen ruotsalaisten bändien ongelma vaivasi Junior Briellea, eli yhtyeessä oli harmillisen karismaton laulaja. Lisäksi solistilla oli välillä vaikeuksia pysyä sävelessä, asia joka häiritsee oikeastaan vain artisteilla joilla on pääosin puhtaita lauluosuuksia ja niitähän tällä kertaa oli luvassa.

Bändien välissä esiintyi DJ Fredrik Strage. Täydet pisteet biisivalinnoista. Goottirockia The Cultista The Sisters of Mercyyn, vanhaa brittipoppia Jesus & Mary Chainista The Cureen, konemusiikkia DAF:ista Depeche Modeen ja niin edespäin. Ilahduttavan virkistävää, kun nykyään Suomessa lähes joka tapahtumassa soi ainoastaan metalli tai hiphop.

Sade taukosi vähän ennen keikan aloitusta ja vihdoin vuosien odotus oli päättynyt, kun lavalle asteli Duran Duran.


Aloitusbiisi kertoi jo missä mennään, harvalla bändillä olisi pokkaa aloittaa niin isolla hitillä kuin Wild Boys. Siinä täytyy olla luottamusta siihen, että hittejä riittää koko setin mitalta. Toki Duran Duran tietää itsekin, että yli 40 vuoden uralla on hittiketju kasvanut niin pitkäksi ettei läheskään kaikkia ehdi edes soittaa.

Keikan alkupuolella kuultiin sellaisia suosikkibiisejä kuin Notorius, Union of the Snakes ja James Bond-tunnari View to a Kill.

Yhtyeen ydinnelikkoa vahvisti saksofonisti, kaksi taustalaulajaa ja kovasti nuoren Andy Taylorin oloinen kitaristi. Keikan kuluessa kaikki neljä live-muusikkoa saivat useampaan otteeseen myös omat tähtihetkensä soolojen ja eturiviin nostojen aikana.


Ydinnelikko oli vahvassa vedossa. Ei vähässäkään määrin mitään väsyneiden vanhojen herrojen pönötystä, vaan tiukkaa soittoa ja lavaliikehdintää. Seremoniamestareina solisti Simon Le Bon ja basisti John Taylor. Ainoastaan Simon Le Bonin ääni oli ekojen biisien aikana vähän käheä ja väkinäinen, mutta sekin aukesi komeasti jo ensimmäisen vartin aikana.

Taustavideot olivat hienot ja kahdeksanhenkisen bändin soundi kohdallaan. Kun noin tunnin kohdalla ilmoille kajahti Planet Earth, olikin loppusetti sitten pelkkää hittikimaraa, Hold Back the Rain, Hungry Like the Wolf ja Girls on Film/ Acceptable in the 80's.

Mutta vielä oli säästelty huippuhetkiä encoreenkin. Ensin upea The Chauffeur, taustavideonaan pätkiä biisin tyylikkäältä promovideolta ja Simon Le Bonin esiintyessä videolta tutun kuljettajan roolissa. Seuraavana Save a Prayer, jossa yhtyeen soundia vahvisti vielä Simonin soittama puoliakustinen kitara ja puolitoistatuntisen keikan päätteeksi vahva versio kakkosalbumin nimibiisistä Rio.


Kiertuetta on vielä jäljellä ja 40 vuoden odotuksen jälkeen osansa saa Suomikin, joten varauksetta suosittelemme ihan jokaiselle keikkalipun hankkimista.

- Jyrki & Niina

No comments:

Post a Comment