Tampere Goth City -osa 4: Goottifestarit 80-luvulla

 

Tampere Goth City – Goottifestarit 80-luvulla

Aktiivisesta ruohonjuuritason toiminnasta huolimatta goottikulttuuri on pysynyt vuodesta toiseen suhteellisen pienimuotoisena ilmiönä Suomessa. Ehkä selvimmin sen huomaa festivaalitarjontaa tutkiessa. Esimerkiksi kesälle 2022 on odotettavissa yli 300 musiikkipitoista kesätapahtumaa, mutta yksikään niistä ei ole keskittynyt goottien alakulttuuriin.

Sitten 80-luvun alkupuolen ja Musta Paraatin kultakauden on kotimaisten gootti- ja industrial-bändien pääsy soittamaan isoimmille kesäfestareille ollut todella harvinaista herkkua, poislukien toki The 69 Eyes ja muutamat konepohjilla soundiaan tukevat metallibändit, mutta varsinkin jälkimmäisten kohdalla puhutaan jo ihan eri musiikkigenrestä. Sama tilanne on näkynyt myös alan ulkomaisten esiintyjien kohdalla. The Cure, The Sisters of Mercy, Nick Cave, Die Krupps ja muutama muu isoilla festareilla nähty vieras on ollut enemmänkin yksittäinen sattuma kuin selvästi tarkoitushakuinen goottiväen kysynnän tyydyttämiseen suunnattu ohjelmapolitiikka. Kun puhun tässä kohtaa goottikulttuurista, lasken jonkun Koneiston teknoksi ja Tuska Open Airin, Rockfestin ja vastaavat tapahtumat puhtaasti metallifestareiksi, eivätkä ne siksi kuulu aihepiiriin.

Genren marginaalisuus on näkynyt alusta saakka myös siinä, ettei gootti- ja industrial-musiikkia fanittavalle ryhmälle ole vielä yksikään selkeästi kaupallinen toimija lähtenyt rahan kiilto silmissään varta vasten rakentamaan omaa ulkoilmafestaria Suomen suveen. Osasyy on ollut potentiaalisen asiakasmäärän vähyys, toisaalta myös alan ulkomaisten nimiartistien, eli niin sanotun pääesiintyjäsarjan hinta suhteessa oletettuun kävijämäärään. Esimerkiksi Keski-Euroopan festareita ehtii yhden viikonlopun aikana soittaa helposti neljätkin eri tapahtumat autolla liikkuen ja niistä jokaisesta on saatavissa pienemmillä kuluilla ja vähemmällä vaivalla isommat keikkapalkkiot kuin Suomesta. Eli tämä alakulttuuri todellakin on meillä vain harrastustoimintaa ja siksi pysynyt vuosikymmenestä toiseen aika pienimuotoisena.

*

Koitin 80-luvun lopussa kahtena peräkkäisenä vuonna järjestää omaa goottifestaria. Tampereelle oli silloin avattu uusi keikkapaikka, Tullikamarin Klubi ja aloin heti ensihetkistä saakka järjestää siellä tapahtumia ja keikkoja.

Koska punkkareilla oli ollut jo useampaan kertaan oma festivaalinsa Lempäälän Puntalassa, haaveilin minäkin goottien omasta festarista. Ensimmäinen Puntala-rock oli järjestetty vuonna 1982. Kyseessä oli alun perin punkkareiden tee-se-itse-hengessä järjestämä paikallisfestivaali, jota markkinoitiin pienlehdissä ja radiossa ”Suomen ensimmäisenä punk-festarina”. Seuraavana kesänä tapahtuma oli kuitenkin jo kasvanut ja muutamasta pienestä tauosta huolimatta Puntala-rockia järjestettiin vuosien 1982-1990 välillä viidesti, kunnes tapahtuma lopetettiin kokonaan ja uusi syntymä nähtiin vasta 2000-luvulla.

Myös billy-väellä oli Rock'n'roll Jamboreensa ja monella muullakin marginaaligenrellä omat kestinsä, joten miksei sellaiset voisi järjestää myös gooteille.

Into ja asialle omistuneisuus korvasi tietotaidon ja budjetin puutteet. Festari-ideaa lähdettiin Annen kanssa puuhaamaan eteenpäin jääräpäisellä ”tekemällä oppii” -asenteella. Itse en uskaltautunut edes haaveilemaan mistään ulkotapahtumasta vuokrattavine lavoineen ja tekniikoineen, saati leirintäalueista ja muusta festivaalin tarvitsemasta infrasta, joten parhaaksi vaihtoehdoksi jäi sisätiloissa tapahtuva klubifestari. Tuohon tarkoitukseen Tullikamarin Klubi oli mitä mainioin, kuten tuli myös myöhempinä vuosina Lumous Gothic Festivaalin kanssa todettua.

Ensimmäisenä vuonna Goottifestareissa oli kyse jopa kaksipäiväisestä tapahtumasta, jälkimmäinen kerta oli ”festivaali” enää nimellisesti. Valitettavasti tuolloin goottihenkistä väkeä oli ihan liian vähän Suomessa, eikä joulukuussa sisätiloissa järjestetyt bileet oikein muutenkaan saaneet aikaan varsinaista festivaalifiilistä. Onneksi en jäänyt isoja summia tappiolle, mutta kolmatta vuotta en tuolloin enää omin voimin uskaltautunut kyseisiä festejä järjestämään.

Goottifestarit, 1989

Ensimmäiset Goottifestarit järjestettiin siis loppuvuodesta 1989. Mainostuksessa ja lehtihaastatteluissa tapahtuma kantoi useampaa nimeä, Gothic Festival, Gootti-Rock I ja Goottifestarit, mutta syytä moiseen en enää muista. Kaksipäiväinen tapahtuma pidettiin Tullikamarin klubilla (nykyinen Klubi) joulukuun alussa. Bändejä viikonlopun aikana nähtiin seitsemän ja lisäksi oli tietenkin DJ:t ja levy- ja paitamyyntipisteet. Tapahtuma sai aika hyvin ennakkohuomiota, mm. City-lehti teki artikkelin ja pienen haastattelun, paikallislehdet ja -radio mainitsivat asiasta ja koitimme aktiivisesti levittää julisteita keskustan ilmoitustauluille.

City-lehti antoi tapahtumalle jopa puolen sivun mittaisen artikkelin otsikolla ”Goottirock lievittää joululaulujen kauhuja”. Jutussa kerrottiin kuinka ”joulunalusviikot ovat raskasta aikaa sille kansanosalle, joka ei piittaa Petteri Punakuonoista ja muista hoosiannoista. Radiota ei saata kuunnella, ja liikkeiden ämyreistä raikuva riipivän iloinen kilkutus uhkaa jyrätä kadullakin. Kirkassilmien silkohapsien ja hyvän tahdon aiheuttamia allergiaoireita voi koittaa parannella 1.-2. joulukuuta Goottirockilla. Resepti on yksinkertainen: odota pimeän laskeutumista, nosta kaulukset pystyyn ja liihottele Tullikamarille. Goottifestivaali esittelee kahden illan ajan suomalaisia alan bändejä, joille on yhteistä tummahko lähestymistapa musiikkiin ja elämään yleensä.”

Kaikki esiintyjät olivat kotimaisia. 80-luvulla ulkomaiset orkesterit olivat Tampereella ylipäätään melko harvinaista herkkua, eikä minulle ollut tuolloin vielä kertynyt kontakteja scenen bändeihin saati rahaa lennättää ulkomailta ketään Suomeen.

Perjantain aloitti Helsinki-Joensuu -akselilla operoinut Levä, jonka Cocteau Twins-tyylistä fiilistelyä vahvisti viulisti Eeva Vänskä. Toisena lavalla nähtiin tamperelainen The Cure-vaikutteinen Happy Ever After, vokalistinaan myöhemmin Tamperelaisen ja Aamulehden rokkitoimittajana tunnettu Markku Makkonen. Illan päätti lähinnä psychobilly-piireistä tunnettu Garbagemen. 80-luvun lopulla tarjolla olleita orkestereita oli niin vähän, että musiikkilinjausta oli pakko hieman laajentaa saadakseni aikaan kahden illan kattauksen. Mutta hyvin oli Garbagemen ottanut huomioon tapahtuman luonteen ja biisilistaan oli valittu iltaan sopivaa materiaalia, kuten yhtyeen debyyttilevyn päätösbiisi Catacomb ja Sex Gang Children-cover Song and Legend. Settinsä lopuksi Garbagemen syöksyi istumaan lähimpiin pöytiin yleisön joukkoon, huusi ja taputti kovaäänisesti itselleen, palatakseen hetkeä myöhemmin lavalle ja tervehti väkeä kiitoksella ”juu, kiitos kiitos, soitetaan vielä pari biisiä, kun sitä noin kovasti pyydetään.”

Toisen päivän ensimmäinen akti oli nokialainen tyttöbändi Pyhä Tauti, jonka buukkasin kuulematta biisiäkään ja pelkän Soundin demo-arvion luettuani. Seuraavana lavalle asteli Infektio, helsinkiläinen goottirockia ja acid house teknoa yhdistellyt ryhmä, jonka johtohahmo oli näyttelijä Martti Mäkelä. Infektio oli kaikkinensa todella erikoinen bändi, sillä setti vaihteli tyylilajista toiseen, coverina kuultiin Bauhausia ja heti perään soi aikakauden suosikkityyli house tekno asiaankuuluvine ”acid”-huutoineen. Kolmantena bändinä sai vuoron Russian Love Haapavedeltä. Yhtyeen kitaravetoinen goottirock soi perinnetietoisesti ja pehmeästi, soundi oli kuin yhdistelmä Bauhausin Peter Murphyn soolotuotantoa, Echo and the Bunnymenia ja The Psychedelic Fursia. Jos Russian Love ei olisi pian kakkosalbuminsa Flaw in the Cradlen (Darklands Records, 1990) jälkeen vaihtanut radikaalisti musiikkinsa tyylisuuntaa ja sanoutunut irti ”gootti-menneisyydestään”, ainakin minä uskon että yhtye olisi voinut breikata isosti esimerkiksi Saksan goottipiireissä. Goottifestarien illan ja samalla koko tapahtuman viimeisenä artistina lavan valtasi Two Witches.

Tapahtuma onnistui järjestelyjen puolesta kohtuullisesti, mutta taloudellisesti jäin tappiolle. Lehtien live-arvioissa Aamulehti kiteytti tapahtuman lauseella ”Valhallatonta teutonimusaa” ja Rock&Roll-fanzine [numero 1/90] muisti mainita että ”kuusi-seitsemän vuotta sitten Pyhä Tauti olisi saattanut olla kovakin sana, nyt sen totisen kolkko epämusiikki ei tuntunut järin tarpeelliselta”, ”Infektio oli varsin merkillinen tapaus, kappaleet olivat lievästi sanoen omaperäisiä. Depeche Mode-henkinen konejytistely saattoi kesken kappaleen muuttua acieed-huudoiksi oudon rumpukonekompin kera. Kun laulaja oli vakuuttanut yleisölle seuraavan kappaleen olevan todella synkkää kamaa, soitti bändi keskinopean kantrirockkappaleen. Sinänsä varsin taitavan kitaristin soundit ja soitto olivat aina aivan kuin eri kappaleesta...”, Russian Lovea kiiteltiin hyvin tilaisuuden teemaan sopivaksi ja ”bändin musiikki oli vähäeleisen tummaa tyylikkäin soundein ja ymmärrettävästi lauletuin englanninkielisin sanoin varustettuna. Kosketinsoittaja soitti erittäin asiallisin soundein pysyen kuitenkin riittävän taustalla antaen tilaa kitaristeille, joista toinen (varsinainen soolokitaristi) oli soittotekniikaltaan todellinen virtuoosi syyllistymättä kuitenkaan soittonsa liialliseen esiintuomiseen”. Rock&Rollin arvostelija Kari Soini veikkasi aivan aiheellisesti Russian Loven menestymisen mahdollisuuksista, että ”näillä taidoilla ja tyylitajulla varustettu bändi [pääsisi] hyvien sävellysten avulla todella pitkälle.”

Two Witchesin esiintymisen arviossa mainittiin, että ”vaikutteita musiikkiin oli imetty synkemmän pään englantilaisbändeiltä, hetkelliset mielleyhtymät ainakin The Sisters of Mercyyn olivat ilmeisiä. Tässä ei toki ole mitään pahaa, yksinkertaisen hypnoottisten toistuvien sointukulkujen pohjalta rakennetut kappaleet olivat tasokkainta festareilla kuultua tavaraa. Soundit olivat kerrankin (englantilaisten esikuvien mukaan) myös tyylillisesti moitteettomat, selkeät ja muutenkin toimivat sekä J.Virtasen [aka Jyrki Witch] lavaesiintyminen hieman psykopaattisella tavalla karismaattista. Pyyhkeitä noidille tuli laulusuoritusten muuta soittoa huonommasta tasosta sekä kappalemateriaalin hienoisesta yksipuolisuudesta.” Arvostelun lopuksi myös Rock&Roll oli huomioinut tilaisuuden yleisömäärän olleen odotettua pienempi ja aivan aiheellisesti epäili ettei sen vuoksi vastaavia tapahtumia lähitulevaisuudessa nähtäisi.

Gootti-Rock II, 1990

Uutta kierrosta ei kuitenkaan tarvinnut lopulta odottaa vuotta pidempään. Koska en ollut oppinut mitään edellisen vuoden taloudellisesta tappiosta, päätin ottaa uusintayrityksen Gootti-Rock II -nimellä 22.12.1990. Sopivasti synkkisväen omalle tapahtumalle osui symbolisesti oikea ajankohta, talvipäivän seisaus, eli vuoden synkin päivä.

Valitettavasti Tulliklubilla ei löytynyt tilaa kuin yhden päivän tapahtumaa varten, joten varsinaisista festareista ei oikein voinut enää puhua, vaan kyse oli festivaalin nimikkeellä varustetusta bändi-illasta. Esiintyjinä tällä kertaa Russian Love, sekä tamperelaiset Sad Circles ja juuri ensimmäiseltä, kuukauden mittaiselta Euroopanrundiltaan palannut Two Witches.

Rumban live-arvostelussa tapahtumaa ja esiintyjiä muistettiin seuraavasti: ”Aloitusbändinä Sad Circles. Etukäteen levyltä kuunneltuna odotukset olivat jossain The Curen ja Joy Divisionin herkässä välimaastossa... eli pettymys oli karvas, kun miehet soittivatkin keskinkertaisen tylsää kitarapoppia.” Russian Love sai selvästi enemmän ymmärrystä, ”...allekirjoittaneen valtasi tuttu hyvänolontunne. Soitto hoitui kuin levyillä, vaikka suurin osa biiseistä vaikutti uusilta. Naapuripöytä morkkasi ryhmän lavatyöskentelyä tylsäksi, mutta mielestäni jo pelkässä soolokitaristissa oli nähtävää enemmän kuin useissa muissa rockbändeissä yhteensä.”
”Sitten ärsyttävän pitkä tauko. Onko kuusihenkiseksi kasvanut Two Witches niin tietoinen kulttibändin asemastaan, että tauko oli suunniteltu tarkoituksella? Jos näin, niin se oli turhaa, sillä hetkeäkään ei jäänyt epäselväksi mikä ryhmä oli kisojen pääesiintyjä, niin ylivoimaisia noidat olivat muihin nähden. Two Witchesin setti sai jopa lavanedustalle kunnolla vipinää; bändi myös osui illan esiintyjistä parhaiten teemaan, eli gothic-rockiin sellaisena kuin se Bauhausin tai Sisters of Mercyn mukaan käsitetään. Niin biisit kuin sounditkin olivat esikuville uskollisia ja hyvä niin; takana olivat alkuaikojen hapuilevat syntsa/rumpukone-kokeilut. Lavabändinä Two Witches osoitti jälleen olevansa eräs Suomen parhaita. Laulusta vastaava Jyrki on ehdottoman karismaattinen, eikä edes rumpujen hajoaminen heti keikan alkumetreillä saanut bändiä hätääntymään. Bändin tytöt ovat oikealla tavalla noitamaisen kohtalokkaita ja lopun reilusti yli kymmenminuuttinen kauhuleffa-medley (noitien oma Like Christopher Lee ja Bauhaus-cover Bela Lugosi's Dead) kruunasi muutoinkin loistavan keikan.”

Yleisöä paikalle saapui selvästi aiempaa vuotta vähemmän, yhteensä alle sata maksanutta katsojaa ja tapahtuma tuotti taloudellisesti sen verran tappiota, ettei minulla ollut mielenkiintoa lähteä enää seuraavana vuonna uuteen yritykseen. Seuraavia goottifestareita jouduttiin sitten Tampereella odottamaan yli kymmenen vuotta, kunnes kesällä 2001 saatiin vihdoin ihan oma goottiväen kesätapahtuma alulle. Lumouksen historiasta löytyy juttua oman otsikkonsa alta myös näillä Gothic Events Finlandin sivuilla: http://gothiceventsfinland.blogspot.com/p/lumous-gothic-festival-i-xx-2001-2020.html

-Jyrki Witch