Darklands Records – levy-yhtiön varhaisvuodet 1988-1993
Darklands Recordsin ensimmäiset julkaisut tehtiin ihan puhtaasti mainostarkoituksessa. Olimme kesällä 1988 avanneet Anne Nurmen kanssa oman kaupan Kehräsaaressa, eikä meillä ollut varaa kalliisiin lehtimainoksiin, joten ajateltiin että levyarvostelujen yhteydessä lehtien olisi pakko mainita ainakin levy-yhtiön ja siten myös liikkeen nimi, mieluimmin osoitekin.
Advanced Art oli äänittänyt uuden demonauhan ja Annen kanssa lupasimme hoitaa sen jälleenmyyntiä uudesta levykaupastamme ja siitä hyvästä saatiin Darklands-logo kasetin takakanteen. Toivottiin tietysti samalla, että saataisiin tällä tavoin Advanced Artin fanit löytämään liikkeemme ja sitä kautta päätymään muutenkin Darklandsin asiakkaiksi.
Kasetin saamasta positiivisesta vastaanotosta innostuneina päätettiin syksyllä 1988 julkaista ensimmäinen oikea äänilevy. Advanced Art ja Two Witches marssivat kimpassa Tampereen Hämeenpuistoon, kerrostalon pyöräsuojaan avattuun ja todella ahtaaseen Fugazi-studioon, jossa studioaikaa EP:n äänityksiin ja miksauksiin oli varattuna yhteensä neljä tuntia. Two Witches oli lisäksi ylipäätään ensimmäistä kertaa studiossa, eikä äänityksistä vastannut studion omistaja tainnut ymmärtää kummankaan bändin musiikista yhtään mitään. Ainakin rehellinen kommentti: ”Miksi ihmeessä kukaan haluaisi julkaista tällaista”, kertoi selkokielellä äänittäjän mielipiteen.
Jotenkin lyhyessä ajassa kuitenkin selvittiin ja nauhalle saatiin kaksi biisiä kummaltakin yhtyeeltä. Advanced Artin levypuoliskolle äänitettiin biisit Black Roses ja No Answers No Solutions, sekä Two Witches omalleen biisit Pimeyden jousi ja Cat’s Eyes/Nazgûl. Tuo viimeisin kahden biisin yhdistelmä nimettiin vitsinä megamiksaukseksi, kun erilaiset tanssimiksaus- ja vastaavat maxisinglet oli tuolloin kova juttu ja oltiin ihan varmoja, ettei koskaan päästäisi tekemään toista levyä ja haluttiin saada kaikki kolme biisiä julkaistuksi. Jälkikäteen mietittynä idea oli ihan helkutin tyhmä.
Kyllä äänityksistä kuulee kiireen liiankin selvästi, mutta lopputuloksena oli Darklands Recordsin ensimmäinen vinyyli, neljän biisin yhteis-EP. Levyt prässättiin Finnvoxin tehtaalla ja rahaa säästääksemme päädyimme julkaisuun ilman oikeita painettuja etikettejä. Kannet tehtiin paikallisessa offset-kopiopainossa ja Janhusen Pasin (eli Advanced Artin Janan) kanssa sitten kaupan takahuoneessa niitä mattoveitsellä leikattiin kansi kerrallaan A3-valokopioista oikeaan kokoon sullottavaksi levyjen suojapusseihin. Samalla liimailtiin Janan printtaamista tarra-arkeista itsetehtyjä etikettejä sinkkujen keskiöihin.
Anne Nurmi: ”Jos joku nykyään kysyy, miten todellinen omakustannus toimii, niin kerron aina miten leikkelimme ja liimailimme ekat sinkkumme itse. Se oli omatoimista ja omakustannusta, vai eikö?”
Seuraava yhteislevy nauhoitettiin heti edellisen perään. Tällä kertaa studio oli jopa Fugazia kotikutoisempi, Advanced Artin Vincen tuttavan Seppo Lahtisen kellaripommisuojassa, mutta studioaikaa oli sentään varattu bändiä kohden kokonainen päivä kummallekin. Ei Lahtisen Seppokaan varmasti sen kummemmin musiikillisiin tuotoksiimme ihastunut ja referenssisoundia etsiessä luukutti kaiuttimista tamperelaisen Doobie Twistersin bluesrockia. Mutta Vince tuli Sepon kanssa hyvin toimeen, joten äänitykset saatiin kuitenkin narulle.
Ensimmäisen levyn 300 kappaleen painoksen jälkeen uskaltauduimme tilaamaan levytehtaalta kakkos-EP:tä jopa 350 kappaletta. Kannet painettiin edelleen valokopioina ja ensimmäisen yhteislevyn tapaan kumpikin yhtye sai oman kansipuoliskon. Etiketit tarrailtiin taas itse ja liimailtiin käsin levyjen keskiöihin. Kansia on liikkeellä kolmea erilaista. Niistä yleisintä, eli ns. perusversiota valkoisella paperilla tehtiin 200 kpl, siniselle paperille painettuja oli 100 kpl ja lopuksi vielä erilaisella valokuvalla varustetun Two Witches-kannen sai osakseen 50 vinyyliä.
Tuo jälkimmäinen yhteis-EP Advanced Artin ja Two Witchesin kesken sai selvästi parempia arvioita kuin edeltäjänsä, kruununa mediavaikuttaja Alex Niemisen sinkkuarvostelu Soundiin, jossa levylle annettiin arvonimi ”Kuukauden vaihtoehtoinen kotimainen single”. Tuolloin siis kussakin Soundin numerossa singlearvostelija ”palkitsi” jonkun levyistä ”Kuukauden ulkomaisena singlenä” ja ”Kuukauden kotimaisena singlenä.”
Alex Nieminen (Soundi): ”Two Witchesin ja Advanced Artin EP on varsin tervetullut yllätys suomalaisessa musiikkikentässä. Oman diggarialueensa ylittämiseen näillä bändeillä tuskin on mahdollisuuksia, sen verran synkkää ja ehdotonta EP:n tavara on, mutta tavallaan juuri tuo oma absolutismi ja omien sääntöjen mukaan pelaaminen tekee musiikista, jonka kaltaisesta en yleensä ole lainkaan kiinnostunut, varsin myönteisen poikkeuksen.”
Sundholm (Rumba): ”Tampereen syntikkaklubi on jälleen kerran pistänyt koneella koreasti. ”Erään ystävän kellarissa” äänitetty EP on kaikkea muuta kuin löysää suhinaa, kotikutoista napsuntaa ja datanomin ohjelmointia. Itse asiassa Darklands Recordsin tuote valloittaa valmiudellaan ja vissillä näkemyksellään.
Advanced Artin sympatiat suuntautuvat 80-luvun alkuun, ajan brittisoundeihin, maalaileviin, hitaisiin kuvioihin. Two Witches puolestaan sätkättää enemmän dance floor -linjalla, jopa potentiaalisten maksi- ym. miksausten tiellä. Huolellista ja hiottua kaikki tyynni… Korjatkaa tulevat keräilyharvinaisuudet parempaan talteen.”
Toisenlaisia näkemyksiäkin toki löytyi, kuten Rumban Santtu Luoto omassa arvostelussaan kiteyttää: ”Maisemansa on repaleisesta, jo puhkikatsotusta b-kauhuelokuvasta, sielunliikkeensä lobotomialeikkausta odottavan, Kafkaan seonneen pikkurikollisen ja tunneköyhyytensä keskitysleirin komendantin. Siis: jos aiemmin puhuimme tunteen ja voiman yhteiselosta, on näillä sankareillamme mustaa myrskyä, mutta tunne, se puuttuu – ja jättää näin ollen taas vajaaksi toisen laidan. Tietenkin tätä kuuntelee mieluummin kuin muovisankareiden keinoräkätystä, mutta minä perään koko kirjoa!”
Seuraavaksi ilmestyi Darklandsin ja oululaisen goottirock-yhtye Russian Loven soittajien Break the Recordsin yhteisjulkaisu, jolla ymmärrettävästi esiintyivät kummankin lafkan omistajien omat yhtyeet.
Vinyylien painosta nostettiin taas, nyt jo 400 kappaleeseen ja levy oli Russian Loven osalta melkoinen arvostelumenestys. On kyllä rehellisesti myönnettävä, että Two Witchesin biisit ovat aika kammottavaa kuunneltavaa. Aiempaakin pienemmällä budjetilla ja edelleen hyvin kotikutoisesti tehdyt äänitykset kuuluvat yhtyeen uran heikoimpiin hetkiin. TV2:n studiolla töissä ollut tuttavamme lainasi luvatta kelanauhuria Tohlopista ja äänityksiä tehtiin yhden yön ajan Otto A.:n (nyk. Aanmaa) työpaikalla videofirman äänityslaitteilla. Russian Loven toiveesta tähän levyyn tehtiin kuitenkin jo ihan oikeat painetut etiketit, vaikka kansien osalta pysyttiin edelleen kustannustehokkaaksi havaitulla mustavalkoisella valokopiolinjalla.
Russian Loven biiseistä arvostelut olivat siis vähintäänkin ylistäviä, jopa siinä määrin että Rumban päätoimittaja huomautti sitaatissa EP:n arvostelun kirjoittanutta Tarkastaja Miettistä ylisanojen inflaatiosta. Two Witches-puoli sai aivan yhtä ansaitusti hyvin vaihtelevia arvioita. Rumban Sundholm mainitsi omassa arvostelussaan Like Christopher Lee -biisin kuuluvan samaan laskevaan trendiin kuin yhtyeen keikka Down by the Laituri -festivaalilla ja Ratbeat International kiteytti koko homman yhteen lauseeseen: ”hopelessly dated synth goths Two Witches.”
Toisaalta Pertti Ojala kehui Soundissa seuraavasti; ”Kimppaeepee on kattauksen kiinnostavin pienkustanne. Molemmat yhtyeet tekevät pitkälle mietittyä, huolellista musiikkia omilla ehdoillaan…/ Two Witches luo rauhallista kummitusmusiikkia. Sekoilevat kitarat raaputtavat ihoa kananlihalle ja syntetisaattori synnyttää tunnelmaan kuuluvaa taustausvaa…/ Kokonaisuudessaan hyvin perusteltu julkaisu.”
Otto A.:n avustuksella tehtiin myös Two Witches -videoEP. Julkaisimme pienen painoksen VHS-kasettia, jolle oli koottu Oton kuvaamia ja editoimia promovideoita biiseihin Cat’s Eyes, Nazgul ja A Child.
Rumban Sundholm mainitsi arvostelussaan, että ”ideoiden, käsiksen, toteutuksen ja viimeistelyn puolesta Proud-Videon valmistama nauha tasapainottelee ammatti- ja puoliammattilaistyön välimaastossa. Joka tapauksessa pienet yliampuvat alleviivaukset ja teknokikkailut poislaskien video nauttii vähintäänkin arvosanaa hyvä.”
Russian Loven kanssa julkaistu yhteislevy aiheutti särön Advanced Artin ja Two Witchesin läheisiin suhteisiin, kun Advanced Artin leirissä ei oikein ymmärretty miksi heidät oli sivuutettu. Lopulta päädyttiin yhteisymmärryksessä ratkaisuun, jossa Advanced Art oli vapaa etsimään vakavaraisempaa julkaisijaa tuleville levyilleen. Kuten myöhemmin kävi selväksi, ratkaisu oli varmasti oikea, sillä Advanced Art pääsi Poko Rekordsin tallissa kansainväliseen kulttimaineeseen ja kotimaassakin paljon pidemmälle kuin olisi ikinä onnistunut Darklandsilla.
Kun levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin, alkoi meidän postilaatikkomme täyttymään demoista. Pari bändiä kaveripiiristä päätyi talliin ja varsinkin Mafian debyyttilevy löysi nopeasti ostajansa. Numeroitu 300 kappaleen painos myytiin loppuun kahdessa viikossa. Darklandsin kivijalkaliike tuotti silti koko ajan enenevässä määrin tappiota, eikä levy-yhtiöllä ollut liiemmin varaa uusien bändien sainaamiseen. Tämän takia jäi tekemättä diilit niin Dethronen kuin Prestigen kanssa, vaikka tiesimme että speed- ja trash-metallit alkoivat olla melkoisessa nosteessa. Molemmat onneksi löysivät nekin tiensä Pokolle ja aivan ehdottomasti se oli kummallekin yhtyeelle sopivampi koti kuin pieni goottirockiin, post punkiin ja industrial-musiikkeihin erikoistunut vaihtoehtolafka.
Mafian lisäksi samaan ajankohtaan osuu toinenkin laajennus Darklandsin musiikkityylien kirjoon, kun tamperelaisen Ruby Tuesdayn kasetti Stout ilmestyi syksyllä 1989. Tähänkin liittyi olennaisesti Otto A., joka toimi jonkinlaisena yhtyeen mentorina tai managerina ja hänen toimestaan kasetin jakelijaksi valikoitui Darklands. Irkkufolkrockia soittaneen Ruby Tuesdayn muusikoista muutama pääsi toki myöhemmin muiden yhtyeiden mukana meidänkin scenemme tietoisuuteen, laulusolisti Sam (Sami Ala-Lahti) Impakt!:n myötä ja rumpali PW (Petteri Viitanen) soitti niin Advanced Art:issa kuin Impakt!:issa. Ruby Tuesdayn kosketinsoittaja/haitaristi Mikko Kangasjärvi vaikuttaa edelleen Yö -yhtyeen voimahahmona.
Aloitettiin samoihin aikoihin myös keikkojen järjestäminen Tampereen Klubilla ja YO-talolla. Tuossa oli tietenkin rahaa tärkeämpänä motiivina saada keikkoja niin omalle bändille kuin muille Darklands Recordsin artisteille, mutta ei sovi väheksyä tapahtumien merkitystä levyjen myynnissä konserttien yhteydessä. Keikkojen ja bändien kanssa puuhailu toi tullessaan tietotaitoa tapahtumien järjestämisestä ylipäätään, sekä näihin päiviin asti jatkuneita kontakteja musiikkialan muihin toimijoihin.
Mikko Kangasjärvi kertoo molemmista tarinaa omaelämäkerrallisessa kirjassaan Jäin yöksi (Mikko Kangasjärvi / Jukka Poijärvi, julkaisija Docendo, 2024): ”…Sami soitti ja kertoi, että Ruby Tuesdaylla olisi keikka Tullikamarin Klubilla syyskuussa. Samalla julkaistaisiin ensimmäinen tallenteemme, jonka nimeksi olimme antaneet Stout.” Mikko jatkaa tarinaa: ”Jyrki diggaili meininkiämme ja tarjoutui julkaisemaan tuotoksemme Darklands-levymerkillä. Vinyyli olisi ollut olemattomalla tunnettuudellamme riskisijoitus, mutta 1980-luvulla oli vielä uskottavaa julkaista musiikkia C-kasetilla, mikä on tullut taas uudelleen muotiin.”
Ruby Tuesday pääsi kyllä myöhemmin Darklandsin avulla myös vinyylille, kun Rare EP:t julkaistiin seuraavana vuonna.
Sitten päätin tavoitella suurempaa palaa kuin lopulta pystyin käsittelemään, tyhjensin säästötilini ja otin levy-yhtiön siihenastisen uran isoimman riskin kustantamalla Russian Loven kakkosalbumin Flaw in the Cradle. Kiitos huonon ajoituksen, markkinointibudjetin rajallisuuden, Teoston täydellisen neuvottelukyvyttömyyden, bändin hieman ajattelemattomien haastattelulausuntojen ja goottirockista irtisanoutumisen myötä, otin levystä todella rankasti takkiin. Levy ei myynyt juuri lainkaan, Teosto ja kirjapaino karhusivat saataviaan perintätoimistojen kautta ja tappiot olivat kokonaisuudessaan niin suuret, että Darklands Recordsin toiminta meinasi loppua tuohon julkaisuun.
Listoille tällä levyllä kyllä pääsimme, ei toki musiikkimedian Top 10-listoille albumin myyntilukujen ansioista, mutta sen sijaan Teosto-laskujen perintäfirma nosti Darklandsin nimen useampaan otteeseen Kauppalehden tratta- eli maksuhäiriöiden protestilistalle.
Tavallaan levy-yhtiön pelastukseksi koitui alkuvuodesta 1990 aloittanut levyjenkeräilijöiden erikoislehti RARE, jonka ensimmäisten numeroiden kylkiäisinä jaettiin toimituksen koostamia ilmaislevyjä. Olin yksi kolmesta lehden perustajasta ja toimituksen äänivaltaisesta jäsenestä. Otin siis hoitaakseni näiden RARE EP-levyjen kokoamisen ja käytännön työt vinyylien painoon saattamiseen. Tietysti valitsin molemmille levyille myös Darklandsin artisteja ja sillä verukkeella levy-yhtiön nimen sai jälleen näkyviin. Ei niistä toki mitään rahaa saatu, mutta levy-yhtiön nimi pysyi elossa ja uskottavuus levykauppiaiden silmissä kasvoi RARE:n vinyylien ansiosta. Olin mukana toimittajakolmikossa koko lehden elinkaaren ajan, vuodesta 1990 vuoteen 2000, ja pystyin samalla vaikuttamaan muutoinkin toimitukselliseen linjaan, eli goottibändeistäkin saatiin tehtyä tasaisesti tarinaa RARE:n sivuille.
Syksyllä 1990 Two Witches lähti ensimmäiselle Eurotourilleen. Nollabudjetilla liikuttiin, totta kai. Kuukausi oltiin matkassa ja keikat järjestettiin kävelemällä suoraan keikkapaikoille ja puhutettiin itsemme soittamaan. Ostettiin interrail-kortit koko bändille ja tehtiin rundi junalla, raahattiin soittimia mukana ja nukuttiin milloin missäkin, pääosin vallatuissa taloissa ja yöjunissa. Kiertue opetti myös keikkailua, koska yleisö ei tuntenut meidän biisejä ennestään ja joka paikassa piti soittaa sen verran hyvin, ettei väki poistuisi heti ensimmäisen biisin aikana.
Blixa Bargeld ja Anne Nurmi, Berliini, 1990
**
Kauppamme suljettua ovensa vuoden 1990 päätteeksi, jatkoimme Annen kanssa kuitenkin vielä levyjen postimyyntiä ja levymessujen kiertämistä, kun liikkeen jäljiltä oli kotona kellarissa isot kasat vinyylejä varastossa ja velat painoivat päälle.
Julkaisutoiminta muuttui kuitenkin aiempaa enemmän harrastusluonteiseksi, eikä uusia bändejä oikein ollut mahdollista enää talliin ottaa. Toisaalta aika kului kyllä kauniisti oman bändin asioita hoitaessa ja levy-yhtiö taantui takaisin lähtöpisteeseen.
1991 julkaistun Dead Dog’s Howl / Mircalla pikkusinkun kohdalla oli taas ylimääräistä säätöä, kun painosta saapui ensin 500 kappaleen erä vinyyleitä, joissa oli etiketit kiinnitetty väärille levypuoliskoille. Onneksi etikettipainosta oli levyprässäämöön toimitettu alunperin reilumpi satsi sinkun etikettejä ja muutaman hieman isommilla kirjaimilla käydyn puhelinsoiton jälkeen prässäämö suostui painamaan korvauksena ylimääräiset 100 kpl sinkkuja, joissa asia korjattiin. Näin ollen kyseisen levyn ”harvinainen virhepainos” on todellisuudessa viisi kertaa suurempi kuin se painos, jossa etiketit ovat oikeilla paikoillaan.
Tuon singlen myötä loppuivat myös hyvät arvostelut kotimaisessa mediassa. Arvioissa moitittiin lähinnä ennalta-arvattavuutta ”kun on kuullut yhden biisin, on…”, sekä biisien ”kepeyttä” ja liikaa pop-maisuutta ”jonkun punk-bändin musiikki voi joskus olla hieman popahtavaa, niin tämä on sitten kai kauhahtavaa!”
Viime mainittu kommentti nostaa suupieliä hymyyn vielä vuosikymmenten jälkeen… Two Witches -kauhalla goottirockia!
Tärkeimmäksi levyksi muodostui kesällä 1992 ilmestynyt Two Witchesin debyyttialbumi Agony of the Undead Vampire, pt. 2. Se oli samalla ensimmäinen CD-formaatissa julkaistu goottirock-levy Suomessa.
Kotimaassa meitä lyötiin lehtiarvosteluissa aika tylyllä kädellä ja osin melko asiattomasti ulkomusiikillisiin syihin vedoten. Goottirock oli yleisestikin erittäin epäkaupallinen musiikkityyli Suomessa tuohon aikaan, eikä toimittajien negatiivinen asenne tai asiattomat kommentit olleet ainoastaan meitä kohdannut ongelma. Oman osansa ulkomusiikillisiin syihin liittyneestä kuittailusta sai kotimaisissa levyarvosteluissa niin The Mission kuin The Sisters of Mercykin.
Agony of the Undead Vampire, pt. 2 sai kuitenkin yllättävän hyvän vastaanoton muualla maailmassa, erityisesti Saksassa ja latinalaisessa Amerikassa, sekä underground-piireissä Australiassa ja USA:n länsirannikolla, aukaisten meille uskomattoman määrän ovia eri puolille. Pitkälti tuon levyn luoma maine toimii edelleen käyntikorttinamme maailmalle.
Berlin Independence Days ’92
Syksyllä 1992 olimme toisen kerran Saksassa Berlin Independence Days -musiikkimessuilla. Minä kiersin tapaamassa jakelijoita ja levy-yhtiöiden edustajia ympäri messualuetta, ja Anne päivysti suomalaisten kustantajien yhteisellä esittelypisteellä. Siihen tuli sitten Annen kertoman mukaan sellainen ”korkkiruuvin kieron oloinen bisnesmies” juttelemaan. Anne sai vaikutelman, että kyseinen herrasmies oli lähinnä kiinnostunut hänestä, eikä asiaan liittyneet musiikilliset syyt. Pukumies antoi käyntikortin, kysyi missä bändissä Anne vaikuttaa ja pyysi promolevyä. Anne otti kortin vastaan ja selitti kohteliaasti, ettei tiedä onko meillä enää yhtään ylimääräistä levyä matkassa, potkien samalla promolevyjen laatikkoa pöydän alle piiloon. Kaveri poistui hieman pettyneenä ja Anne huomasi muiden meidän kanssamme samalla esittelypisteellä olleiden hiljentyneen. Joku sitten uskaltautui kysymään, tiesikö Anne kuka kyseinen herra oli. Anne katsoi korttia ja totesi, että "joku Kim Fowley". Loppumessujen ajan meidät tunnettiin sitten "bändinä, joka sanoi Kim Fowleylle ei."
Syksyn 1992 kiertueen Saksan keikkojen yhteydessä Two Witches allekirjoitti uudet levytyssopimukset, siirtyen ensin saksalaisen Talithan suojiin ja heti perään tehtiin myös lisenssidiilit Los Angelesiin Cleopatralle. Talitha oli Music Researchin alamerkki, kuten oli myös mm. Leaether Stripin, Armageddon Dildosin, Bigod20:n ja X Marks the Pedwalkin julkaisuista vastannut Zoth Ommog ja Cleopatran tallista löytyi mm. Christian Death, Sex Gang Children ja Rosetta Stone.
Two Witchesin ulkomaandiilien myötä Darklandsia ei enää tarvinnut pitää aktiivisesti pyörimässä. Anne jäi pois Darklandsin toiminnasta samalla kun muutto Sveitsiin ja liittyminen Lacrimosaan tuli hänelle ajankohtaiseksi loppuvuodesta 1993. Siinä kohtaa minä päätin pitää taukoa kustannustoiminnasta ja pohtia missä muodossa levy-yhtiö jatkaisi tulevaisuudessa.
-Jyrki Witch, syksyllä 2025
No comments:
Post a Comment