16.-20.05.2024
Wave-Gotik-Treffen 2024
Leipzig, Saksa
Uusi vuosi vaihtui, edessä uudet kujeet ja keikat... mutta palataan vielä hetkeksi vuoteen 2024 ja kerrataan mitä tapahtuikaan vuoden suurimmilla goottiscenen festivaaleilla Leipzigissa, Saksassa.
16.5. Moritzbastei
WGT alkaa aina päivää ennen ilmoitettua ajankohtaa, eli torstaisin on jo tarjolla paljon sekä virallista että epävirallista ohjelmaa.
Festivaalin leirintäalue ja päälava sijaitsevat keskustan ulkopuolella Agralla ja samoissa Agran messuhalleissa on aina myös DJ-vetoisia yöbileitä. Uutena bilepaikkana olisi ollut tarjolla Leipzigin keskustassa Kätz Club ja "Glory-Warm up" levymusiikin tahtiin. Näiden lisäksi perinteinen ”WGT EBM Warm-up Party” Felsenkellerin molemmissa saleissa, monta bändiä ja pääesiintyjänä Sturm Cafe, sekä rautatieaseman lähistöllä Darkflower-klubilla suomalaisten suosimat ”Nouveau Re:noir” ja "The Death Rave" -bileet, jossa soittamassa oli useita tiskijukkia, myös Club Infektion NoiZu Suomesta.
Meille on aika perinteeksi muodostunut Moritzbastein Electro All Stars-keikka, usein jo siitä syystä, että Moritzbasteille on kävelymatka hotellilta ja siellä näkee yleensä varmuudella useita tuttuja samalla kertaa. Niin tänäkin vuonna. Haujobbin Daniel Myerin ideoima Electro All Stars -formaatti järjestettiin nyt jo viidettä kertaa ja ikävä kyllä ideasta on paras puhti kulunut pois. Yhä useammin samat artistit esittävät samat biisit kuin edellisinä vuosina ja tuoreus on vähän hukkunut. Ideana on siis kolmen taustamuusikon soittamien konepohjien avustuksella esittää covereita klassikkobiiseistä ja solisteina vierailee vaihtuva joukko eri bändeistä tuttuja laulajia.
Onneksi Moritzbasteilla on useita saleja, tiskijukkia soittamassa eri teemoilla ympäri aluetta, ulkoterassit, ruokaa ja juomaa, sekä ylipäätään hyvä tunnelma, joten siellä oli hyvä aloittaa WGT rupattelemalla tuttujen kanssa ja hengailemalla eri salien välillä.
17.5. Victorian piknik, Täubchenthal ja Felsenkeller
Perjantain, eli varsinaisen avauspäivän tarjonnasta ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, minne askel suuntaisi. Täubchenthalissa oli tarjolla meidän makuumme sopivia bändejä koko illaksi. Deathrockia, perinteistä brittiläistä kitaravetoista goottirockia ja illan päätteeksi vielä Christian Death.
Täubchenthalin kattauksen avasi Lumouksessakin esiintynyt ranskalainen deathrock -yhtye The Cemetary Girlz, mutta victorian piknikin ja syömässä käymisen vuoksi bändi jäi tällä kertaa näkemättä. Yhtyeen debyyttialbumi Smoke my brain oli aikoinaan yksi tyylisuuntansa puhdasoppisimmista tuotoksista ja Tampereen keikka Lumouksessa 2010 oli todella hyvä. Sinällään harmi, ettemme ehtineet ajoissa paikalle, kun kuulimme vasta jälkikäteen ystävämme Zac Campbellin (The Kentucky Vampires, The Waning Moon) vierailleen lavalla kitaransa kanssa.
Principe Valiente
Ensimmäinen näkemämme yhtye oli ranskalaisten jälkeen vuoron saanut post-punk duo Principe Valiente. Laulaja-basisti Fernando Honoraton ja kitaristi Jimmy Ottossonin muodostama yhtye soitti ihan toimivaa post-punkkia, tai omien sanojensa mukaan "dark poppia" rumpukoneen tahdittamana. Ei tässä toki pyörää uudestaan oltu keksimässä, mutta hyvin aika vierähti Principe Valienten biisejä kuunnellessa.
Kontravoid
Täubchenthalin ja Felsenkellerin välimatka on vain parin ratikkapysäkin verran, joten päätimme pikaisesti käydä tsekkaamassa muutamien tuttujemme kovasti kehuman Kontravoidin keikkaa. Pikaiseksi tuo visiitti jäikin. Ei huono, mutta todella kasvotonta teknopainotteista konemusaa. Biisit kuulostivat toisiltaan, eikä tästä oikein jäänyt mitään käteen, joten suunta takaisin Täubchenthaliin.
The Rose of Avalanche
Vuorossa oli parin bändin verran Brittien perinteistä kitarapainotteista goottirockia 80-luvun kultaisilta vuosilta. Ensin nähtiin Leedsissä vuonna 1985 perustettu The Rose of Avalanche, jonka kakkosalbumin nimibiisi Never another sunset oli pienimuotoinen hitti aikoinaan. Bändi soitti hyvin, mutta turhat coverit olisi voinut jättää pois setistä, kun omaakin materiaalia olisi ollut monta albumillista soitettavaksi.
Theatre of Hate
The Rose of Avalanchen jälkeen lavan otti haltuun Theatre of Hate. Laulaja-kitaristi Kirk Brandonin liidaaman yhtyeen ensimmäinen elinkaari oli lyhyt, vain parin vuoden mittainen, mutta ehtivät siinä ajassa julkaista kaksi live albumia ja yhden studiolevyn, jolta löytyy myös Theatre of Haten tunnetuin biisi Do you believe in the west world. Yhtye koottiin uudelleen 90-luvulla, siitä asti tasaisin väliajoin keikkaillen ja hyvältä Brandonin ääni kuulosti edelleen.
Christian Death
Illan pääesiintyjän paikalla oli Christian Death. Olen fanittanut tätä jo 80-luvun puolivälistä, eli siitä saakka kun ensikertaa bändistä kuulin. Christian Death on ollut myös suuri vaikuttaja oman bändin kohdalla ja vuosien aikana yhtyeen voimakaksikosta Maitri ja Valor on muodostunut myös hyvät tutut, joten mielellään yhtyeen keikkoja aina näkee. Hyvä setti oli tälläkin kertaa, mutta yllättävää oli bändin sijoittaminen Täubchenthalin lavalle, sillä aiemmilla kerroilla Christian Death on yleensä esiintynyt WGT:n isoimmilla lavoilla, viimeksi muutama vuosi sitten Agralla. Toki samanlainen yllätys oli edellisenä vuonna Corpus Delictin paluukeikan sijoittaminen niin ikään Täubchenthaliin. Hyvä puoli oli toki se, että pienemmässä salissa pääsi näkemään keikan lähempää.
WGT:n ohjelmassa oli taas bändejä ympäri kaupunkia ja lavojen etäisyydet toisistaan kilometrien päässä, joten ensimmäisenä iltana esiintyneistä kiinnostavista artisteista jäi näkemättä mm. Andi Sex Gangin soolokeikka, Peter Heppner ja Ladytron.
18.5. Täubchenthal ja Felsenkeller
Meidän osaltamme lauantain aikataulut määritteli sekä oman bändin keikka Felsenkellerissä että heti perään alkanut DJ-keikkani Täubchenthalin When We Were Young -yöbileissä. Mutta onneksi edes jotain muutakin ehdittiin käydä katsomassa.
Batboner
Vakiintuneeseen tapaan tarkastimme ensimmäiseksi Täubchenthalin tarjonnan ja hyvältä näytti. Päivän aloitti norjalainen death rock -orkesteri Batboner. Oslo ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen death rockin suhteen, mutta ihan hyvin bändi avausesiintyjän hommansa hoiti. Ei mikään kovin omaperäinen artisti, mutta sen verran hyviä biisejä kuitenkin soittivat, että piti keikan jälkeen poiketa merkkaritiskin kautta poimimassa omaankin hyllyyn bändin nimeä kantanut debyyttialbumi.
The Bellwether Syndicate
Heti perään vuoron sai kovasti odottamamme The Bellwether Syndicate. Goottirockin yleismies William Faithin (mm. Faith and the Muse, Christian Death, Mephisto Walz, Shadow Project, The March Violets) ja vaimonsa Scary Lady Sarahin muodostaman bändin keikka oli oikein mukavaa katseltavaa ja yleisöäkin alkoi olla jo melko hyvin paikalla. Uudemmista biiseistä Noir thing jäi heti korvamatona soimaan päässä. Yhtyeen soundimaailmaan ja erityisesti rytmipuolelle oli tullut mukaan enenevässä määrin myös rockabilly-vaikutteita, joten bändi saattaisi mennä läpi myös gothabilly-tapahtumissa.
Keikan päätyttyä taas kierros merkkaripisteen kautta ja yhtyeen uusi albumi matkaan.
Sitten suunnaksi Felsenkeller, kun piti olla ajoissa paikalla ennen omaa keikkaa. Valitettavasti jäi tiukan aikataulun johdosta näkemättä Ausgangin ja Tragic Blackin keikat Täubchenthalissa, mutta niinhän niitä kiinnostavia bändejä jää joka päivä WGT:ssä väliin.
.jpg)
Two Witches (näkymiä yleisön ja artistin suunnalta)
Tämä oli kolmas kerta, kun Two Witches esiintyi WGT:ssä. Aiemmat kerrat osuivat vuosiin 2001 (Agran päälava) ja 2015 (Felsenkeller). Isolla lavalla ja vastaanottavaiselle yleisölle on aina hienoa soittaa, niin tälläkin kertaa. Kitaristimme Haydee Sparks soitti samana päivänä ensin Agran lavalla alkuillasta toisen bändinsä, In Strict Confidencen kanssa ja sieltä pikavauhdilla meidän keikalle Felsenkelleriin.
Meidän jälkeen illan viimeisenä artistina olisi ollut tarjolla Umbra Et Imago, mutta meillä oli jo kiire takaisin Täubchenthalin suuntaan. Bändien jälkeen oli vielä vuorossa WGT:n viralliset "old school" goottijatkot, eli When We Were Young-bileet aina aamutunneille asti ja tällä kertaa olin yksi illan kolmesta levyjen pyörittäjästä.
Sex Gang Children
Ehdin Täubchenthaliin juuri viime hetkellä kuullakseni Sex Gang Childrenin setin viimeisen biisin Dieche. Hyvältä kuulosti, vaikka kokemus jäikin vain yhden biisin mittaiseksi. Onneksi olen nähnyt yhtyeen keikoilla aiemminkin, muuten olisi saattanut harmittaa.
Sitten siis tanssittiin levymusiikin tahdeissa viiteen asti aamulla. When We Were Youngin muut DJ:t, MadLyn & Yggdrasil, onneksi vuorottelivat kanssani soitinten takana läpi yön, joten välillä ehti vaihtaa kuulumisia muiden festarivieraiden kanssa.
When We Were Young -yöbileet osuivat samaan aikaan Volkspalast Kuppelhallen Obsession Bizarr -fetish bileiden kanssa, joten ne oli ikävä kyllä pakko jättää väliin.
19.5. Agra ja Schauspielhaus
Edellisen illan jatkuttua aamuun asti, venyi myös herätys puoliin päiviin.
Onneksi päivän ensimmäinen "pakollinen" bändi The Beauty of Gemina aloitti Agralla vasta puoli kuudelta alkuillasta.
Reilun puolen tunnin ratikkamatkailun jälkeen pääsimme Agralle vain pari ensimmäistä biisiä missaten.
The Beauty of Gemina
The Beauty of Geminan setti oli mukavan rauhallinen ja sounditkin melko hyvät, mikä ei aina Agran messuhalleissa ole itsestäänselvyys. The Sisters -coverikin ihan toimi, vaikka kyseisen bändin versiointeja on tehty jo liikaakin. En ollut nähnyt Michael Selen liidaamaa bändiä aiemmin livenä, mutta hyvän fiiliksen jätti keikasta. Juuri sopiva aloitus sunnuntain ohjelmaan.
Bändien välissä kiertelyä Agran ykköshallin markettialueella ja sitten takaisin kakkoshalliin, jossa vuoron sai The Danse Society.
The Danse Society
Pidän yhtyeestä todella paljon, niin alkuperäisen kuin uuden laulajankin tuotannosta ja hyviä biisejä riittää täyttämään tällaisen festarisetin. Mutta nyt oli perkussiot nostettu liian dominoivaan asemaan, eivätkä ne todellakaan sopineet läheskään kaikkiin biiseihin. Olisin nauttinut keikasta enemmän ihan peruskokoonpanon esittämänä.
Diva Destruction
Ehkä eniten odotettu esiintyjä vuoden 2024 WGT:ssä oli pitkältä tauolta palannut Diva Destruction. Yhtye oli vuosituhannen vaihteessa yksi seuratuimmista goottibändeistä, mutta katosi totaalisesti kolmannen albuminsa Run coldin jälkeen. Diva Destructionin hitit, kuten The broken ones ja Tempter täyttivät edelleen klubien tanssilattioita, mutta yhtye piti totaalista hiljaisuutta lähes 20 vuoden ajan.
Nyt Debra Fogartyn johtama jenkkibändi oli kuitenkin aktivoitunut uudestaan ja vilpittömästi voi myöntää keikan olleen hyvä, paikoitellen jopa loistava. Kolmihenkinen taustabändi soitti moitteetta, eikä Debran lauluissakaan ollut valittamista. Mutta ne lavashown rekvisiitaksi hankitut muoviset lelut olisi voinut jättää Walmartin lastenosastolle.
Schauspielhaus
Illan päätteeksi suunnaksi Schauspielhausin konserttisali keskustassa. Yllätys oli suuri, kun ulkona ei ollutkaan pitkää jonoa, vaan pääsimme kävelemään suoraan aulaan ja lyhyen odottelun jälkeen sisälle saliin.
Spiritual Front soitti ensin setillisen The Smiths -covereita uusimmalta levyltään The Queen is not dead ja sitten perään toisen setin omia biisejään. Hitit kuultiin molemmissa, mutta vaikka pidänkin The Smithsien musiikista ja Simone esittää biisit vakuuttavasti, tyytyisin silti mieluummin Spiritual Frontin omaa materiaalia sisältäviin keikkoihin, tai niin että lainabiisejä olisi ripoteltu muutama eri puolille settiä. Silti festivaalin paras keikka ja omasta materiaalista koostuneen setin loppupuolella bändi oli kyllä liekeissä ja yleisö tunnelmassa mukana!
Spiritual Front
Oli tarkoitus lähteä vielä Moritzbasteille moikkaamaan tuttuja ja katsomaan mikä meno klubeilla, mutta väsymys iski ja hotelli kutsui.
20.5. Suomi-miitti keskustassa, Heidnisches Dorf ja Westbad
Maanantaisin on päivällä rautatieaseman edustalla puistossa perinteinen Suomi-miitti. Siellä on mukava käydä vaihtamassa festarikuulumiset ja valmistautua viimeisen illan tarjontaan. Vähitellen ympärille kerääntyi ihan hyvä määrä väkeä tällakin kertaa.
Keskiaikakylä Heidnisches Dorf
Sitten oli vuorossa keskiaikakylä, Heidnisches Dorf ja yleistä hengailua. Ulkolavalla esiintyi saksalainen The Feelgood McLouds, tarjoillen sellaista rempseää hyvän tuulen folk-punkkia. Juuri oikea bändi auringonpaisteiseen keskipäivään.
Kun ohjelmassa seuraavana ilmoitettu Mila Mar perui oman keikkansa, päätimme napata ratikan ja palata Heidnisches Dorfista takaisin keskustaan. Päädyimme lopulta Westbadiin, jossa ehdimme ensimmäiseksi näkemään dark waven ja syntsapopin välimaastossa operoivan Omnimarin. Tutut olivat tätäkin yhtyettä kehuneet ja bändillä on komeita videoita, mutta kovin laajalti emme olleet yhtyeen tuotantoon ennalta tutustuneet.
Levyiltä kuunneltuna tarttuvaa poppia, mutta keikalla bändi ei kyllä vakuuttanut yhtään. Konetaustat pyki ja komppi kaatuili melkein joka biisissä. Siihen päälle keskinkertainen rumpali soitti akustisella setillä peruskomppia ja onnistui putoamaan niin filleissä kuin noissa mainituissa taustabiitin kääntymisissäkin. Aika heikko esitys kaikkinensa.
Omnimarin jälkeen lavalle nousi Walt Disco Skotlannista. Nuori bändi soittaa post-punkkia ja on ilmeisen hyvässä nousukiidossa urallaan. Valitettavasti minä olin tullut edellisenä päivänä sen verran kipeäksi, että tässä kohtaa oli pakko luovuttaa ja lähteä kesken illan lepäämään. Hieman harmitti, sillä viimeisenä Westbadissa olisi esiintynyt vielä She Hates Emotions.
Toki paljon muutakin jäi maanantailta näkemättä, mm. Welle:Erdball (korvasi Agralla peruuntuneen Vive La Feten), Merciful Nuns, Kirlian Camera ja The Hellfreaks. Ehkä sitten seuraavalla kerralla osuu vuoroon taas joku näistä.
Sellainen reissu oli tällä kertaa...
Teksti: Jyrki
Kuvat: Niina
No comments:
Post a Comment