Sunday, October 2, 2022

30.09.2022 Einstürzende Neubauten ja Cleaning Women, Kulttuuritalo, Helsinki




30.09.2022 Einstürzende Neubauten ja Cleaning Women, Kulttuuritalo, Helsinki

Odotettu Einstürzende Neubautenin keikka Kultsalla siirtyi tasan vuodella eteenpäin ja toteutui vihdoin syyskuussa 2022.

Aloitusbändin valinta oli kerrankin kohdallaan, sillä Cleaning Womenin rytmiikka, pyykinkuivaustelineistä valmistetut lyömäsoittimet ja musiikin muotokielen kokeellisuus toimi varmasti oikein hyvin useimmille Einstürzende Neubautenia kuuntelemaan tulleesta yleisöstä. Ja hyvin Cleaning Women lämppärin osansa hoiti. Setti oli lyhyt ja myös yllättävän rock.

**
Seesteinen, taiteellinen ja harmooninen... Jos minun pitäisi kuvailla keikkaa kolmella adjektiivilla, tulee mainittu kolmikko ensinnä mieleen. Eli setti oli hyvin samankaltainen kuin yhtyeen edellisellä visiitillä Helsingin Musiikkitalolla marraskuussa 2018.

Mikäli mielikuva Einstürzende Neubautenista perustuu yhtyeen 80-luvun tuotantoon, kokeelliseen taiderockiin, rälläköillä soitettuihin peltitynnereihin ja metalliputkien armottomaan paukkeeseen, pettyi luultavasti Kulttuuritalolla melkoisen pahasti. Toki sellaisiakin hetkiä oli ripoteltu muutamiin paikkoihin yhtyeen esiintymistä, mutta pääpaino oli viimeisten parin vuosikymmenen aikaisen ”aikuisemman” Einstürzende Neubautenin levytetyssä tuotannossa.

Silti nykyinenkin Einstürzende Neubauten on tummanpuhuva, usein tarinoissaan jopa synkkä ja pelkistetty musiikillinen ilmaisu pitää jokaisella biisillä sisäänrakennettuna sen vanhan taiderockin ytimen, vaikka yleisfiilis on muuttunut levy levyltä seesteisemmäksi ja suuremmallekin yleisölle helpommin omaksuttavaksi.

Eikä niitä erilaisia metallikolistimia, työkoneita, putkia ja muita härpäkkeitä ollut edelleenkään kokonaan unohdettu. On yhtä aikaan käsittämätöntä ja kunnioitettavaa, miten paljon erilaisia laitteita, telineitä ja muovitynnyreitä yhtye raahaa mukaan keikkoillaan ympäri maailmaa. Oma suosikkihetki oli tällä kertaa yhtyeen perustajajäseniin kuuluneen N.U. Unruhin soittaessa kompuralla LVI-putkia. Lentokoneen turbiinista valmistettua laitetta hyväksikäytettiin Sonnenbarken taustoissa ja rumpali Rudi Moser soitti ostoskärryillä How Did I Die?:n perkussiokompit. Toki kaikki nuo olisi voitu helposti sämplätä ja soittaa keikoilla läppäriltä, mutta ei sitten olisi enää sama live-kokemus.

Setti alkoi Berliinin pohjoisiin kaupunginosiin kuuluvasta Weddingistä kertoneella biisillä. Uusimman Alles im Allem -albumin kappaleista mukana oli mm. Bilxa Bargeldin lapsuusmaisemiin sijoittuva tyly tarina Grazer Damm, jonka Bargeld lauloi tällä kertaa englanniksi. Vuoden 2000 Silence is Sexy-albumilta oli mukana Sonnenbarken lisäksi Sabrina ja Die Befindlichkeit des Landes, mutta sitä vanhempia biisejä ei liiemmin soitettu. Koko setti päättyi komeaan ja jyräävään Reduktiin.

Upea kaksituntinen kokemus kaikkinensa, vaikka paikkana Kulttuuritalo oli sekä akustiikaltaan että esteettömien näkymien osalta huonompi valinta keikkapaikaksi kuin edellisen rundin Musiikkitalo.

 -Jyrki Witch

No comments:

Post a Comment