02.-06.06.2022 Wave-Gotik-Treffen, Leipzig, Saksa

 

WAVE-GOTIK-TREFFEN 2022

02.-06.06.2022 Leipzig, Saksa

Näin kesän vaihtuessa syksyyn on hyvä aika muistella menneen festivaalisesongin tärkeintä goottiscenen tapahtumaa, eli kesäkuussa järjestettyä Leipzigin Wave-Gotik-Treffeniä.

*

Normaaliin tapaan moni aloitti WGT-viikonloppunsa jo torstaina ja siihen ratkaisuun päädyimme mekin. Matka oli toki alkanut yhden lentoperuutuksen ja aikataulujen ylimääräisen rukkaamisen vuoksi keskiviikkona, mutta tuli sitten reissuun ylimääräinen hengailupäivä Latviassa ja loppuilta kavereiden luona Berliinissä.

Torstaina aamupäivällä ensin junalla Berliinistä Leipzigiin ja suoraan hotellille. Tätä varausta oli pandemian vuoksi peruuntuneiden festivaalien ja reissujen vuoksi siirretty kahteen kertaan, alunperin olimme siis buukanneet majoitukset kesälle 2020 ja nyt lopulta päästiin maksetut varaukset käyttämään.

Käytiin hakemassa rannekkeet ja mietittiin illan ohjelmaa. Varaslähtöbileitä oli jälleen tarjolla useammat, mm. perinteinen ”WGT EBM Warm-up Party” Felsenkellerissä, paritkin eri pippalot Agran alueella ja Darkflower-klubilla keskustassa DJ-vetoiset ”WGT-Willkommens-Partyt”, joissa soittamassa Berliinin Insomnian Ari, Tom Gold Jenkeistä ja Club Infektion NoiZu Suomesta. Me valitsimme parin edellisen kerran tapaan Moritzbastein ja Electro All Stars-keikan. Tämä Haujobbista tutun Daniel Myerin ideoima formaatti järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Kolmen taustamuusikon hoitamien konepohjien avustuksella vaihtuva joukko vierailevia laulajia käy esittämässä covereita, osa paremmalla ja toiset hieman heikommalla menestyksellä, mutta useimmat esitykset ovat olleet melko hyviä ja toisaalta moni laulaja on aiemmin vetänyt sopivasti huumorilla omat osuutensa. Tänä vuonna solisteina esiintyi mm. Empathy Testin Isaac Howlett, DSTR:n Niko Kötzsch, Hocicon Erk Aicrag, Harmjoyn Dan Van Hoyel, Frank the Baptistin Frank, Rotersandin Rascal, Pernille Jensen ja Rigan Dorain.

Tuttuja hittejä tuli reilun parin tunnin ajan Dolly Partonin Jolenesta The Sisters of Mercyn tuotantoon ja aiempien kertojen tapaan paljon 80-luvun synapopin helmiä. Tällä kertaa ylivoimaisesti parhaista esityksistä vastasi Frank the Baptistin Frank ja Rigan Dorain, joiden kaikki versioinnit osuivat kohdalleen. Myös Hocicon Erc veti antaumuksella Prodigyn Smack My Bitch Upin ja todellakin huudatti yleisöä. Pitkän shown heikoin lenkki oli Isaac, jolla oli selviä vaikeuksia suoriutua osuuksistaan niin sanojen kuin säveltenkin osalta, sekä Dan Van Hoyel, joka veti samat biisit ja saman shown kuin edellisellä kerralla 2019.

Matkapäivä painoi takana, emmekä jaksaneet jäädä keikan jälkeen Moritzbasteille enää tanssimaan tiskijukkien tahdissa, eli suunnaksi hotelli.

Perjantai 03.06.2022

Ensimmäisenä varsinaisena festivaalipäivänä oli heti tarjolla useampia isoja nimiä Solar Fakesta Aesthetic Perfectioniin ja IAMX:stä Of The Wand and The Mooniin. Meitä kiinnosti kuitenkin uudet nimet ja sellaiset keikat, joita tuskin näkisi Suomessa.

 

 Cirque d'Ess

 

Ensiksi suuntasimme Stadtbadiin katsomaan muutaman vuoden ikäistä italialaista minimal electronics-projektia Cirque d'Ess. Stadtbad on keikkapaikkana mitä mainioin, on iso sali, merkkaritiski omassa rauhassaan sisääntulon kohdalla aulassa ja pihamaalla terassi. Myös lava on sopivalla korkeudella, jotta mahdollisimman moni näkee esiintyvän artistin. 

 

Cirque d'Ess:in materiaali oli minimalismissaan kiinnostavaa kuunneltavaa, vähän kuin Kaelan Miklaa hieman voimakasäänisemmällä laulajalla varustettuna ja yhdistettynä elektronisen musiikin konebiittien tanssittavuuteen. Valitettavasti keikkailun vähyys kuitenkin näkyi vielä yhtyeestä. Hienoista epävarmuutta niin lavalla olossa ylipäätään kuin myös biisien välisissä vaihdoissa esiintynyttä säätämistä. Mutta musiikki oli hyvää ja bändi kaikkinensa ihan miellyttävä uusi tuttavuus.

 

80s Express

Leipzigin kokoisessa kaupungissa tapahtuu toki muutakin kuin pelkästään WGT. Perjantaina oli vanhan kaupungin keskustassa toritapahtuma, jossa esiintyi Blind Passenger-yhtyeen sivuprojekti 80s Express, eli seuraavaksi seuraamaan heidän esitystään. Tori oli täynnä iloisia (ja osin hyvässä maistissa olleita) saksalaisia ja 80s Expressin pääosin saksalaisten hittien kavalkadi sai väen laulamaan mukana. Aivan suoraan selkämme takana ollut muutaman kaverin sekakuoro lauloi välillä niin lujaa ettei bändin soitosta meinannut saada selvää. Tässä bändissä kitaraa soittaa Two Witches-yhtyeen Haydee Sparks, joten keikan jälkeen piti vaihtaa kuulumisia ja meinasimme myöhästyä seuraavalta keikalta.

Alunperin olimme listanneet koko festarin tärkeimmäksi nähtäväksi The Devil & The Universen, koska heidän keikkansa ovat aina kokemisen arvoisia. Lopulta päätimme kuitenkin lähteä katsomaan samaan aikaan esiintyneitä Ruotsin kitaravetoisen goottirockin pioneereja, eli suunnaksi Täubchenthal ja Funhouse. Tässä kohtaa on pakko mainita, että nyttemmin maailmalla tunnetun käsitteen goth'n'roll keksi nimenomaan Funhouse, mutta isommalla markkinakoneistolla operoivana on eräs toinen orkesteri myöhemmin onnistunut kyseisen termin melko hyvin siirtämään yleisön silmissä omaksi omaisuudekseen.

Funhouse

 

Funhouse osoittautui yhdeksi tämän vuoden WGT:n kovimmista artisteista. Olen nähnyt bändin livenä viimeksi joskus reilut 20 vuotta sitten ja bändi oli pitkään tauolla, mutta hyvin homma sujui edelleen ja tällainen The Mission-tyylinen kitaravetoinen goottirock on nykyään sen verran harvinaista, että toivomme Funhouselle pitkää ikää ja aktiivista keikkailua jatkossakin.

 

Children on Stun

 

Funhousen jälkeen lavalle asteli Children on Stun. Brittien kohdalla ei oikein tiennyt oliko kyse vain yhtyettä hämmentäneestä katsojien määrästä vai tietoisesta "kieli poskessa"-keikasta vai yleisön aliarvioinnista, sillä näin pitkän uran tehneeksi bändiksi oli outoa nähdä moista sähläämistä lavalla ja jatkuva hassuttelu alkoi keikan edetessä olla puuduttavaa. Harmi sinällään, koska bändin musiikissa ei todellakaan ole mitään vikaa, hyvää traditionaalista goottirockia soittavat edelleen.

 

Täubchenthal

Täubchenthal on meidän molempien suosikkeja WGT:n esiintymispaikoista. Varsinkin iso terassipiha tekee paikasta hyvin kotoisan. Baaritiskejä on useampi ja alueella on näppärästi tarjolla ruokakojuja ja pihamaalla on viihtyisää viettää aikaa tuttujen seurassa.

Täubchenthalissa illan viimeisenä bändinä olisi ollut tarjolla Nosferatu, mutta tiedämme liiankin hyvin eron Nosferatun ja The Nosferatun välillä, joten päätimme lähteä katsomaan mitä muilla keikkapaikoilla olisi vielä perjantain myöhäisiltaan tarjolla.

 NightNight

Päädyimme Moritzbasteille ja seuraamaan Brooklynista lähtöisin olevan NightNightin keikkaa. Melko tuore tapaus tämäkin minimal electronics-artisti, ensimmäinen EP ilmestyi 2017 ja debyyttialbumi vasta tänä vuonna. Yasmin Maryam Haddadin liidaama kaksikko hoiti hommansa kunnialla ja Moritzbastein pieni sali oli juuri sopivan kokoinen NightNightille vielä tässä vaiheessa uraa.

NightNight

The Devil and The Universen keikan lisäksi jäi perjantailta näkemättä dark ambient-yhtye Sophia, mutta kaikkialle ei WGT:ssä koskaan ehdi ja onneksi molemmat orkesterit olemme nähneet aiemminkin livenä.

Yllättävää kyllä Moritzbasteilla ei näkynyt ketään tuttuja iltakaljoilla, joten NightNightin jälkeen kohti hotellia ja GoodNight.

Lauantai 04.06.2022

Lauantaina olisi ollut tarjolla nimibändeinä mm. Corvus Corax, Sigue Sigue Sputnik ja L'ame Immortelle.

13th Chime

 

Me liikuimme kuitenkin jälleen Täubchenthalin suuntaan. Rokkibändejä oli tänäänkin tarjolla. Ensin brittiläinen 13th Chime. Vanhat herrat soittivat tyylikkään yhdistelmän vanhaa 70-luvun punkkia ja goottirockin vivahtein sävytettyä post punkkia. 

 

13th Chime

 

Totenwald

 

Seuraavana lavan valtasi berliiniläinen deathrock/postpunk-yhtye Totenwald. Tämä oli meille molemmille uusi tuttavuus, mutta keikan jälkeen oli pakko ostaa pari levyä omaan hyllyyn, sen verran kova yhtye oli kyseessä. Perinteistä deathrock-kaavaa rikkoi muun muassa laulusolistin Bowie-look (vuoden 1987 Glass Spider-kiertueen tyyliin niin vaatetuksen kuin kampauksenkin osalta) ja toisen laulajatytön soittaessa samalla saksofonia, antoi soitinvalikoima yhtyeen musiikkiin autenttista 80-luvun alun postpunk-soundia. Kaikkinensa todella hieno keikka.

 

Welle:Erdball

Täubchenthalilta ensin syömään ja sitten suunnaksi Agra. Esiintymässä oli aina yhtä viihdyttävä lavabändi, eli saksalainen Welle:Erdball. Tämänkertainen keikka sisälsi muun muassa valtavia ilmapalloja yleisön heiteltäväksi ja musiikillisena huipentumana yhtyeestä Der Kalte Krieg-albumin jälkeen poistuneen Fräulein Plastiquen muutaman biisin mittainen vierailu aivan setin loppupuolella.

 Welle:Erdball

Olimme varautuneet jatkamaan vielä Volkspalastille ”Obsession Bizarr” fetish-bileisiin, mutta ratikassa katselimme aikatauluja ja reittejä ja julkiset meni siihen aikaan jo melko huonosti, emmekä pidä taksimatkailusta, joten päädyimme keskustaa kohti ja hotellille.

Sunnuntai 05.06.2022

 

Heidnisches Dorf

Perinteistä poiketen sunnuntain aamu ei startannutkaan Absintherie Sixtinan kautta, sillä Leipzigin kuuluisa absinttibaari suljettiin pysyvästi pari vuotta sitten. Oli siis aika tehdä uusia perinteitä ja suuntasimme Heidnisches Dorfille ja keskiajan pyörteisiin. Joka vuosi on toki aiemminkin tullut vierailtua WGT:n aikaan Heidnisches Dorfin keskiaikamarkkinoilla, jotka ovat osa virallista WGT-ohjelmaa. Paljon kojuja, ruokapisteitä, käsityöläisiä ja esiintyjiä. Tapahtuma on ollut myös vuosi vuodelta suositumpi osa WGT:n tarjontaa.

 

Alueelle saapuessamme ulkolavalla esiintyi Feuerdorn. Tyypillinen saksalainen säkkipillipumppu, omalla tavallaan ihan viihdyttävää mutta asiaan perehtymättömän korvaan nämä kaikki kuulostavat keskenään samalta. Tällä kertaa toki ilman niitä tyyliin sopimattomia metallikitaroita, mistä on annettava Feuerdornille plussapisteet. 

Kiertelimme ympäri aluetta seuraamassa käsityöläisten työntekoa, yleistä markkinahumua ja ihmismassan liikehdintää. Täällä oli hyvä käydä myös syömässä ja juomassa hunajaolutta. Kohti seuraavaa paikkaa lähtiessämme oli lavan vallannut folk ja black metalleja yhdistelevä Finsterforst. Musiikki oli juuri niin kökköä kuin moinen yhdistelmä jo paperillakin kuulostaa. Eli askeleet suuntasivat Agralle.

 

Clan of Xymox

Jostain käsittämättömästä syystä Agran lavalla aloitusvuoro oli osunut Clan of Xymoxin kohdalle. Yhtye on kuitenkin alan pioneeri ja edelleen hyvässä suosiossa, joten itse olisin laittanut ensimmäiseksi artistiksi jonkun saman päivän muista yhtyeistä. Toki varhainen slotti ja ajankohdasta johtuen yhtyeen suosioon nähden vähäinen yleisömäärä takasivat hyvät katselupaikat niille, jotka paikalle olivat jo tässä vaiheessa päivää saapuneet.

Clan of Xymox tarjosi juuri sitä mitä aina aiemminkin, hittiputki jatkui läpi koko setin. Vaikka olemme nähneet yhtyeen useampaan kertaan, on Xymox aina takuuvarma valinta, mikäli haluaa kuulla livenä hyvää goottirockia. Yhtyeen 11 biisin setti Stranger, Your Kiss, Jasmin and Rose, Louise, Emily, All I Ever Know, Lovers, Loneliness, She, Lockdown ja lopuksi yhtyeen debyyttisingle A Day ei kyllä jättänyt millään lailla kylmäksi. Jos jotain negatiivista keikasta haluaa sanoa, osuu ainoa kritiikki valomiehen suuntaan, sillä moneen otteeseen lavalla oli ehdottomasti liikaa savua, mutta muutoin kaikki oli sitä mitä toivoimmekin.

Girls Under Glass

 

Hollantilaisten jälkeen vuoron sai viime vuosina harvemmin keikoilla nähty Girls Under Glass. Vuonna 1986 Hampurissa perustettu GUG kuuluu saksalaisen goottiscenen pioneereihin ja vaikka yhtye 90-luvun loppupuolella siirtyikin levy levyltä enemmän konemusiikin saloihin, on yhtyeen alkutuotanto goottirockia puhtaimmillaan. Tällä kertaa Girls Under Glassin koko setti sisälsi ainoastaan 80-luvun materiaalia ja biisit pääosin Humus ja Flowers albumeilta. Odotetusti kuultiin Lucky, In the Heat, yhtyeen levyttämä The Sisters of Mercy-coveri Body Electric, Humus, Ten Million Dollars ja keikan ehdottomana huipentumana upea balladi Flowers.

 

Girls Under Glass

 

Sitten Agralla olisi nähty peräkkäin molemmat Suomi-yhteyksiä sisältäneet orkesterit The 69 Eyes ja Lacrimosa, mutta tuossa vaiheessa me olimme jo matkalla syömään ja energiatankkauksen jälkeen Westbadiin seuraamaan aina viihdyttävää S.P.O.C.K.in keikkaa. Ruotsalainen synapop-trio on koko uransa ollut varsinainen hyvän mielen orkesteri ja yhtyeen perinteiset synapop-biisit saavat tanssilattialle liikettä. Lisäbonuksena usein aivan hulvaton lavashow, jossa tehdään hyvällä tavalla huumoria yhtyeen vilpittömästi fanittamista scifi-sarjoista ja elokuvista. Hittiputkea oli siis totuttuun tapaan tarjolla, yhtyeen esittäessä mm. biisit Mr Jones, Dr. McCoy, All E.T:s Aren't Nice, Astrogirl ja Never Trust a Klingon.

 

S.P.O.C.K.

Aikataulujen ja etäisyyksien vuoksi sunnuntailta jäi näkemättä Schauspielhausissa esiintynyt Collection D'Arnell Andrea ja Kuppelhallen tarjonnasta And Also the Trees. Päivän ja oikeastaan koko WGT:n isoin nimi olisi ollut Gary Numan, yökeikalla Agralla, mutta tässä kohtaa iltaa Agra sijaitsi ihan väärällä puolella kaupunkia, joten päädyimme jatkobileisiin Täubchenthaliin.

When We Were Young partyn DJ:t William Faith (Shadow Project, Faith & the Muse...) ja Scary Lady Sarah liikuttivat antaumuksella väkeä tanssilattialla perinteisen goottirockin ja postpunkin tahtiin ja porukka tuntui viihtyvän.

Maanantai 06.06.2022

Aamupäivän aluksi Agralle tarkastamaan olisiko markettialueella ollut vielä jotain tarjouksia tai muita löytöjä. Tänä vuonna oli aiempia kertoja vähemmän kauppiaita paikalla ja useampi ”vakituinen” myyjä oli joko lopettanut pandemian aikana toimintansa tai jättänyt muuten vain WGT:n väliin. Oli Agran marketissa silti kierreltävää ja tutkittavaa hetkeksi aikaa, joten ei tuo mikään turha reissu ollut.

Festivaalin viimeisenä päivänä on ollut perinteisesti suomalaisten piknik puistossa rautatieasemaa vastapäätä. Tänäkin vuonna ehdimme hyvän tovin istuskella kaikessa rauhassa eväiden kanssa rauhallisesti omana ryhmänä, kunnes paikalle saapui poliisikaksikko häätämään meidät pois nurmikolta. Oli täydellinen yllätys, että alueella on nykyisellään kiellettyä istua nurmikolla, joten tulevina vuosina perinnettä on pakko muuttaa ainakin paikan vaihdoksen verran.

New Days Delay

 

Piknikin loputtua suunnaksi valikoitui Westbad ja Suomessakin Schattenissa vieraillut goottibändi New Days Delay. Bändi oli selvästi kehittynyt vuosien mittaan ja niin setti kuin lavaolemuskin oli hyvin hallussa. Oikein hyvä aloitus maanantain live-esiintyjien osalta.

 

Täubchenthalin piha-alue

 

Keikan loputtua lähdimme Westbadista pikaisesti julkisilla seuraavaan kohteeseen. Täubchenthalin maanantai on ollut monena vuonna varma vaihtoehto rockin ystäville, kun tarjolla on yleensä death rockia, psychobillyä ja post punkkia.

 

Rezurex

 

Hollywoodista lähtöisin oleva Rezurex oli ehtinyt jo aloittaa settinsä, kun ehdimme Täubchenthaliin, mutta onneksi saimme yläparvelta hyvät katselupaikat. Kalifornian zombie-lauma soittaa psychobillyä, mutta melko popilla otteella ja tarttuvilla biiseillä. Välillä bändin tyyli lipeää jopa hienoisesti perinteisen rockabillyn rytmeihin. Yhtyeen pomomies Daniel De Leon on tuttu myös monista deathrock ja goottibändeistä, kuten Neon Kross, The Deep Eynde ja 45 Grave-solisti Dinah Cancerin sivuprojektista The Graverobbers.

 

Frankenstein

 

Rezurexin jälkeen lavalle nousi Frankenstein, bassossa Kalifornian deathrock-scenen yleismies William Faith. Frankenstein esiintyi WGT:ssä edellisen kerran 2017 ja vaikka yhtye yhdisteli edelleen maukkaasti deathrockia ja punkkia, oli bändi jostain syystä edellisellä kerralla paremmassa iskussa. Sellainen ihan jees peruskeikka kuitenkin.

 

Linea Aspera

 

Meidän osaltamme WGT:n vuosimallia 2022 viimeisen esiintyjän mantteli laskeutui Linea Asperan harteille. Täubchenthalista pikasiirtyminen Haus Leipzigiin ja täpötäyteen saliin odottamaan Linea Asperan aloitusta. Haus Leipzigiin oli todellakin saapunut väkeä niin paljon kuin vain sisälle mahtui ja lämpötila sen mukainen. Vuonna 2019 paluun tehnyt (ja alunperin lyhytaikaisesti välillä 2011-2013 toiminut) lontoolainen duo oli selvästi suosioonsa nähden liian pienellä lavalla. Linea Asperan musiikissa yhdistyi synapop, dark wave ja minimal electronics, kaiken kruunaten Alison Lewisin lauluääni. Duo toimi kiitettävän hyvin myös lavalla ja toimi loistavana päätöksenä tämän WGT:n keikkatarjontaan.

 

Linea Aspera

Omasta mielestäni nämä olivat jos nyt ei ”parhaat WGT-festarit ikinä”, niin ainakin keskimääräistä nauttivammat kekkerit, kun oli aikaa jutella tuttujen kanssa eikä tarvinnut singahdella joka päivä paikasta toiseen ympäri kaupunkia. Ei ollut mitään ihan pakollista bändiä, joten tuli löydettyä useampi uusi suosikkiyhtye.

Keikkojen lisäksi WGT tarkoittaa aina myös piknikkejä, näyttelyitä, teatteria, myyntikojuja, kirjallisuusmatineoita ja paljon muuta, mutta tällä kertaa me keskityimme pääosin musiikkiin.

Teksti: Jyrki

Kuvat: Niina