WAVE-GOTIK-TREFFEN, Leipzig/Saksa2019

Torstai 06.06. Pre-party

Aiempien vuosien tapaan lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin, eli jo päivää ennen varsinaisen festivaalin alkua. Aamulennolla Berliiniin, junalla Leipzigiin ja asemalta kirjautumaan hotelliin. Kaupunki oli alkanut täyttyä goottiväestä ja se todella näkyi katukuvassa.

Torstaina järjestetään eri puolilla kaupunkia useita enemmän tai vähemmän virallisia WGT:n ennakkobileitä. Viime kesän kiinnostavin warm up party oli Moritzbastein ”Elektro All Stars”-konsertti. Sama formaatti oli luvassa tälläkin kertaa, Haujobbin Daniel Myerin johtaman bändin toimesta kuultiin cover-versioita vanhoista hittibiiseistä ja solistit vaihtuivat aina muutaman biisin välein. Pääosin ihan mukavia esityksiä, muutama oikeasti hyvä veto, silti aivan viime vuoden tasolle ei päästy ja pari melkoisen noloa tulkintaakin settiin mahtui. Se tuli ainakin selväksi, että Keith Flintin kuoleman jälkeen kaikki ovat tulleet kaapista Prodigyn fanituksensa suhteen ja useampi illan artisteista esitti jonkun Prodigyn hiteistä.

”Elektro All Stars”-esityksen jälkeen ilta jatkui tiskijukkien tahdittamana samassa paikassa, mutta matkaväsymyksestä johtuen tämä ensimmäinen ilta loppui meidän osalta melko aikaisin ja jalat suuntasivat kohti hotellia.

Perjantai 07.06.

Heti aamiaisen jälkeen suunnaksi Agran messualue ja festaripassin hakureissulla tekemään samalla pikakierros markettialueen tarjontaan. Kaikkea kivaa, tarpeellista ja ”tarpeellista” levyistä koruihin, kengistä kirjoihin ja aikuisten leluista vaatteisiin olisi taas ollut tarjolla.

 

The Hattu.

Kovin pitkään ei ehtinyt kojuja kierrellä, kun oli aika lähteä kohti Volkspalats Kuppelhallea, jossa live-tarjonnan aloittaisi italialainen The Lust Syndicate. Yhtye esiintyy maskit päällä, mutta kovin suuri salaisuus ei ole miesten oikea henkilöllisyys, sillä naamioiden takaa paljastuu Spiritual Front. Nyt ei ole kyse tarinoista dark roomin pimeydestä, vaan anarkiasta ja kapitalismin kritiikistä. Sanomaa syvennetään keikkojen taustavideoilla ja yhtyeen soundi on lähempänä Spiritual Frontin alkutuotannon teollisuuskolinaa kuin nykyistä neo folkin ja balladien maailmaa. Vaikuttava kokonaisuus kaikkinensa.

Kuppelhallelta ratikkaan ja suunnaksi Täubchenthal. Ehdimme paikalle juuri sopivasti ennenkuin berliiniläinen, perinteisempää kitaravetoista goottirockia soittanut Golden Apes asteli lavalle. Nykyisin pääosin nelimiehisenä esiintyvä bändi oli saanut tälle keikalle vahvistuksiksi pitkäaikaisen kitaristinsa Dirk Wildenhuesin ja kannuihin keikkaa rytmittämään Placebon ex-rumpali Steve Hewittin.

Täubchenthal on mukava keikkapaikka teollisuusalueen keskellä. Salissa on kohtuullisen hyvin tilaa ja piha-alueella on hyvä hengailla ja tavata tuttuja. Tänäkin kesänä tuli tavattua vanhoja tuttuja noin kymmenestä eri maasta. Kelitkin suosivat tämän vuoden festivaalia.

Seuraavana oli vuorossa legendaarinen goottirockin grand old lady Gitane Demone Quartettinsa kanssa. Kitaraa soittamassa oli toinen elävä legenda, niinikään Christian Death-menneisyyden omaava Rikk Agnew. Gitanen kvartetin setti alkoi todella kokeellisella materiaalilla, mutta setin edetessä biisit muuttuivat pikku hiljaa perinteisempään suuntaan. Mielenkiintoinen on ehkä paras adjektiivi kuvaamaan tätä esitystä.

Täubchenthalin illan päättänyt brittigootin pioneeri UK Decay jäi valitettavasti näkemättä, kun tuli kiire ratikkaan ja Moritzbasteille, jossa esiintyi yksi kuumimmista uusista goottirockbändeistä, eli La Scaltra. Meillä on ollut yhtyeen tuotanto tehokuuntelussa viime aikoina ja hyvinhän tuo toimi livenäkin. Toistaiseksi La Scaltra on julkaissut vasta kolme albumia, mutta ihan täysipainoisen keikan saivat jo tuollakin biisimäärällä aikaiseksi. Moritzbastein sali oli aivan tupaten täynnä ja bändin ilmeistä päätellen hekin olivat mielissään vastaanotosta.

Lauantai 08.06.

 Grausame Töchter

Grausame Töchter sai kunnian olla meidän osaltamme lauantain ensimmäinen artisti. Kovasti mielipiteitä jakava orkesteri on ehtinyt tulla tunnetuksi melkoisen provosoivista keikoistaan ja tuskin yhtyeen esitys tälläkään kertaa ketään kylmäksi jätti. Suuntaan tai toiseen. Yhtyeen soundimaailmassa yhdistyy EBM, electropop ja aggrotech, mutta Grausame Töchter on ehkä tunnetumpi visuaalisesta puolestaan kuin musiikistaan. Fetish diiva Aranea Peel orkestereineen tarjosi paljasta pintaa, bdsm-shown ja jokusen oikeasti hyvän biisinkin. Suositellaan avarakatseisille ihmisille.

 Inkubus Sukkubus

Felsenkellerista suunnaksi Täubchenthal ja katsomaan millaisessa vedossa 90-luvun brittigootin legenda Inkubus Sukkubus on kesällä 2019. Eikä tarvinnut pettyä millään lailla. Brittitrio veti läpi melkoisen hittiputken ja yllätyksenä vielä keskellä settiä muutaman biisin akustisina versioina. Livesoundikin oli keikan aikana todella hyvä. Inkubus Sukkubus on aina osannut kirjoittaa tarttuvia biisejä ja lyriikat oppii yleensä kertakuulemalla, joten ei tullut kenellekään yllätyksenä yleisön yhteislaulutilaisuus biisien tahdissa.

 Eva O

 Yleisöä Eva O:n keikalla

Rozz Williamsin Christian Deathissa ja Shadow Projectissa vaikuttanut Eva O. yhtyeineen sai seuraavaksi vuoron Täubchenthalin lavalla. Orkesteri kantoi nyt nimeä Shadow Project 1334 ja bändi musiikillisena johtajana näytti toimivan William Faith (Faith and the Muse, Mephisto Walz, The Bellwether Syndicate). Deathrock-väkeä oli saapunut paikalle kiitettävässä määrin ja kyllähän tämäkin projekti ihan kiinnostava oli nähdä livenä.

Sunnuntai 09.06.

 Aamiaiseksi absinttia

 Jessnes

Aamiainen syöty ja jälkiruoan aika, eli suunnaksi Absintherie Sixtina. Pieni, mutta tyylikkäästi sisustettu absinttibaari toimii myös keikkapaikkana. Ahdastahan paikassa on aina, mutta hyvä tunnelma ja tarjoilut kohdillaan. Valitsimme absinttidrinkin ja hyvän paikan nähdäksemme esiintymässä olleen steam-folkbändi Jessnesin setin. Nuoria soittajia, mutta hyvin oli formaatti hallussa esiintymisasuja myöten. Steam-folk yhdistyi slaavilaisiin kansanlauluihin ja soittotaidossa löytyi. Erityismaininnan ansaitsi yhtyeen rumpali, joka veti soittaessaan melkoisen shown. 

 Väki jonotti  kiltisti keskiaikakylään, vaikka jono oli hurjan pitkä.

 Laetitia Mantis-myymälä oli ihastuttava.

 Linnanneito ostoksilla.

Ihasteltavaa riitti.

Sixtinan jälkeen seuraava kohde oli Heidnisches Dorfin keskiaikakylä lähellä Agraa. Perinteiseen tapaan alueella sai tutustua seppien takomiseen, ampua jousipyssyllä, tehdä ostoksia, juoda ja syödä keskiaikaiseen tyyliin, tavata tuttuja ja katsella esiintyjiä.

 O'Reillys & the Paddyhats

Meille täysin uutena tuttavuutena tuli keskiaikakylän ulkolavalla esiintynyt kelttipunk-yhtye The O'Reillys & the Paddyhats. Yhtyeellä oli melkoinen vauhti päällä ja yleisö jorasi mukana. Sellaista Flogging Mollyn ja Dropkick Murphysin tyylistä irkkumeininkiä isolla kokoonpanolla soitettuna. Showpuolesta vastasi lähinnä bändin taustalaulajana, hovinarrina ja yleisön huudattajana toiminut vihreätukkainen psychobillymies. The O'Reillys & the Paddyhatsin setin loppupuolella kuultiin hienosti vedetty coveri Simon & Garfunkelin The Boxer-hitistä.

Keskiaikakylästä on onneksi vain lyhyt kävelymatka Agran messualueelle ja katsomaan yhtä tämänkertaisen festivaalin odotetuimmista esiintyjistä. Agralla oli vuorossa Christian Death ja yhtye ottikin päälavan haltuun melkoisella varmuudella. Siitä lähtien kun orkesteri alkoi soittaa keikoilla uudestaan myös uran alkupään tuotantoa ja hittejä vuosien varrelta, ovat keikat olleet tasaisesti hyviä.

Yllätysaloituksena nähtiin ja kuultiin kosketinsoittajan kokeellinen konemusiikkisetti. Sen perään Valor, Maitri ja Jason saapuivat lavalle ja varsinainen keikka pyörähti käyntiin. Isoin yllätys nähtiin kuitenkin keikan puolivälissä, kun ison hatunlierin ja suruharson takaa paljastui kosketinsoittajan henkilöllisyys. Kyseessä oli 80-luvun loppupuolen Christian Death-basisti Kota, joka oli palannut ainakin tämän rundin ajaksi bändin livekokoonpanoon. Christian Deathin konsertti kuului ehdottomasti festivaalin kohokohtiin.

London After Midnight

Tässä välissä syömään ja sitten takaisin Agra-halliin, jossa illan päätti London After Midnight. Yhtyeellä on jokunen iso hitti ja aiemmillakin keikoilla on käynyt selväksi, että rokkitähden eleet on kalifornialaismiehillä hyvin omaksuttuina ja yleisö osataan laittaa syömään kädestä, mutta jotenkin tuo orkesteri on jäänyt lavalla vaisummaksi kuin levyillä. Niin kävi tälläkin kertaa. Sanojen lukeminen prompterista ei myöskään auttanut asiaa. Mutta hyviä biisejä ja tuli tuokin bändi nyt jälleen kerran nähtyä, eli kaikkinensa ihan ok lopetus sunnuntai-illalle.

Maanantai 10.06.

 Tosifani muistaa pukeutumisen.

 Patenbrigade: Wolff

Meidän ohjelmamme osalta päivän ensimmäinen artisti nousi Agran lavalle, berliiniläiset rakennusmiehet mallia Patenbrigade: Wolff. Tämä orkesteri on aina ollut lavalla ihan käsittämätön hupaisaa seurattavaa. Ensin rakennettiin työmaa-aluetta, tuotiin aitoja ja häröiltiin haalarit päällä ja suojakypärät päässä ympäri lavaa. Eikä työn ohessa saa missään tapauksessa unohtaa tärkeitä taukoja ja ankaran ahertamisen mukanaantuoman janon sammuttavaa olutta. Koko performanssin ajan bändin tarttuvat konebiitit saivat yleisön tanssijalan vipattamaan ja ihailtavaan tapaan väki oli myös varustautunut keikkaan asianmukaisella pukeutumisella huomioliiveistä suojakypäriin.

 The Creepshow

Yleisö osasi sanat.

Agralta kohti Täubchenthalia, jotta ehdimme näkemään kanadalaisyhtye The Creepshown. Bändi oli edellisen kerran WGT:ssä pari vuotta sitten ja sen verran hyvä maku jäi keikasta, että pitihän tuo mennä katsomaan uudestaan. Keikka oli tälläkin kertaa todella energinen. Yhtyeen järjestyksessään kolmas laulusolisti on ollut mukana jo parin levyn verran ja erittäin hyvän keulakuvan The Creepshow on onnistunut löytämään, vaikka laulajan vaihdos onkin aina se kaikkein vaikein miehistön muutos. Biisejä tuli aivan ymmärrettävästi pääosin kahdelta viimeisimmältä albumilta, mutta meno oli kova ja loppupuolella settiä laulajamimmi hyppäsi vielä yleisön sekaan moshpittiin tanssimaan.

 Radioaktivist

Meidän WGT päättyi sitten sieltä mistä alkoikin, Moritzbasteilla. Viimeisenä orkesterina esiintyi Daniel Myerin projekteista Radioaktivist. Valitettavasti emme ehtineet nähdä kuin encoren, mutta hyvältä synapopilta tuo kuulosti.

Sitten vielä hetkeksi tanssimaan levymusiikin tahtiin ja meidän osaltamme WGT-vuosimallia 2019 alkoi olla takanapäin.

Näyttelyt

Musiikkitarjonnan lisäksi ehdimme tänäkin vuonna käydä ihmettelemässä myös muutamaa näyttelyä.

Rautatieaseman pohjakerroksen Promenaadilla oli esillä Ronald Knollin metallitöitä teemalla Awakened Consciousness. Moottoripyörä muuttuu robotiksi ja vastaavaa tematiikkaa muutaman teoksen verran.

Agran kahvilassa oli näytteillä mm. Annie Berthamin, Tamboly Photodesignin ja Massimo Pulcianon valokuvataidetta.

Muitakin näyttelyitä oli ympäri kaupunkia, mutta kaiken läpikäymiseen ei neljä päivää millään riitä.

 Metallista on moneksi.

Leipzig on iso kaupunki, etäisyydet pitkiä, WGT:ssä paljon esiintyjiä ja useita lavoja ympäri kaupunkia, joten aikataulujen päällekäisyyksien takia tälläkin kertaa jäi monta kiinnostavaa artistia näkemättä; Das Ich, The Bellwether Syndicate, Tangerine Dream, Psyche, New Model Army, The Foreign Resort, UK Decay, Near Earth Orbit, Coph Nia, Banane Metalik, Welle:Erdball, Double Echo ja Goethes Erbenin kamarikonsertit, vain muutamia mainitaksemme. Ehkä sitten seuraavilla kerroilla joku näistä osuu vuorostaan kohdalle. Tai joku muu kiinnostava esiintyjä, tarjontaa WGT:ssä riittää kyllä ihan jokaiselle.

Ikäväksemme kameralle oli tapahtunut jotain ja puolet kuvista oli kadonnut.

Valokuvat ja teksti:

Niina ja Jyrki