Wednesday, May 8, 2019

Spiritual Front, Helsinki


27.04.2019
On the Rocks, Helsinki

On the Rocks muuttui remontin jälkeen erittäin toimivaksi keikkapaikaksi. Nyt lava on ehdottomasti niin esiintyjän kuin yleisönkin kannalta paremmassa paikassa ja ylipäätään klubin miljöö on aiempaa soveltuvampi keikkakäyttöön.


Pari edellistä Suomen vierailuaan Spiritual Front on tehnyt Tampereelle, mutta sen verran harvoin Simone ja kumppanit Suomessa esiintyvät, että keikka oli hyvä syy lähteä viikonlopuksi Helsinkiin.


Pienten tekniikkaongelmien takia keikan aloitus venyi reilut parikymmentä minuuttia, kunnes lähdettiin liikkeelle ”The Shining Circlen” tahdissa. Ihan täydellisesti ei tekniikka toiminut myöhemminkään, sillä ”Darkroom Friendship” jouduttiin katkaisemaan keskeltä biisiä taustanauhan lopetettua toimintansa. Simone pelasti kyllä tilanteen komeasti hyvillä välispiikeillä ja soittamalla kappaleen loppuun akustisena versiona. Muutenkin Simone tuntui olevan hyvällä tuulella ja jaksoi tarinoida biisien väleissä. Tuttujen hittien lisäksi settiin mahtui muutama vanhempikin biisi, kuten esimerkiksi ensimmäisen vinyylisinkun paraatipuoli ”No Kisses on the Mouth”.



Varsinainen setti kesti ainoastaan 45 minuuttia, eli kymmenen biisin verran, mutta perään saatiinkin sitten liki puolituntinen encore. Sen aloituksena Simone esitti ensin yksinään ”Dear Luciferin” ja perään koko bändin voimin otteita yhtyeen uusimmalta ”Amour Braque” -albumilta. Illan päätteeksi kuultiin perkussiopainotteiseksi sovitettu versio ”Children of the Black Lightista”.
Hieno bändi ja hieno keikka. Seuraavaa kertaa odotellessa...


Jyrki & Niina



No comments:

Post a Comment