29.08.2026 OMD, Pirita Klooster, Tallinna, Eesti
Kun alkuvuodesta 2026 tuli tieto Orchestral Manoeuvres In The Darkin, eli tuttavallisemmin OMD:n, kiertueesta ja selvisi, että Suomi jää väliin tälläkin kertaa, elokuun lopun matkakohteeksi valikoitui etelänaapurimme Eesti.
OMD jäi minulta 80-luvulla näkemättä, koska eivät milloinkaan käyneet Suomessa. Kun tämän kesän rundi kulki vielä teemalla OMD’s Summer of Hits, eli luvassa oli ne isoimmat hitin, niin liput piti hankkia välittömästi ja varata lautat Tallinnaan.
Lähdimme reissuun jo keikkaa edeltävänä päivänä ja illan hämärtyessä päädyimme käymään vielä baarissa. Saavuttuamme Depeche Mode -baarille, meille osui yllätyksenä samalle illalle, eli 28.8. kyseisen paikan 27-vuotissynttärit. Kun sunnuntaille oli luvassa vielä Niinan synttärit, niin koko viikonloppu oli yhtä juhlaa.
Tilanne pelipaikalla meidän saapuessamme...
Piritan luostariraunioilla soitettu keikka oli etukäteen loppuunmyyty, mutta olimme ajoissa liikkeellä ja pääsimme kävelemään suoraan turva-aidan kohdalle eturiviin.
Lämppärin virkaa hoiti virolainen herrasmies Tõnu Kõrvits. Mies soitteli hyvää synapoppia vinyyleiltä, mutta ilman suurempia pettymyksiä samat biisit olisi voinut soittaa taustanauhoilta, koska DJ Tõnu näytti lähinnä siltä kuin olisi ollut kotibileissä valitsemassa seuraavaksi soitettavat biisit. Vain punaviinilasi puuttui kuvasta.
Kun OMD vihdoin aloitti, ei jäänyt epäselväksi saammeko koko rahan edestä hittiputkea. Ydinkaksikkoa Andy McCluskey (basso ja laulu) ja Paul Humphreys (koskettimet ja laulu) vahvistivat koskettimia ja saksofonia soittanut Martin Cooper ja rumpali Stuart Kershaw. Soundi oli ainakin eturiviin todella hyvä, vaikka alkuun hieman pelkäsimme millainen äänimaisema luostarin raunioiden sisäpuolella mahtaisi olla.
Ensin Atomic Ranch introna taustanauhalta, sitten Isotype ja heti perään klassikkobiisit Messages ja Tesla Girls. Kun Andy pyysi yleisöä pomppimaan mukana History of Modernia esittäessään, niin väki todellakin pomppi ja tanssi mukana. Paul Humphreys siirtyi koskettimien takaa lavan eteen laulaessaan (Forever) Live and Die:n.
Souvenir:in jälkeen kuultiin luostariympäristöön sopivasti Joan of Arc (Without Me) ja Maid of Orleans. Veruschkan ajaksi lavan etuosaan tuotiin pikkusynat ja rummuiksi sähköpädi ja koko nelikko soitti biisin kraftwerkiaaniseen tyyliin seisten rinnakkain ja esiintyen minimaalisesti.
Loppusuoran hittiputken aloitti Dreaming, sitten Locomotion ja Sailing on the Seven Seas, sekä varsinaisen setin huipennuksena Enola Gay.
Encoret aloitti Walking on the Milky Way ja yleisössä syttyivät puhelimien lamput muodostamaan linnunradan näkymät illan pimeydessä. Seuraavaksi Pandora's Box ja sen jälkeen Andyn kiitokset ja muistutus, ettei OMD ollut synapop-yhtye 80-luvulta, vaan ura alkoi jo 70-luvulla. Tuon jälkeen pystyi jo arvaamaan konsertin lopetusbiisin, yhtyeen ensimmäisen singlebiisin vuodelta 1979. Upean konsertin päätti siis itseoikeutetusti Electricity ja ainakin minä olin saanut pääsylipuille vastinetta koko rahan edestä.
Erityisesti Andy McCluskey osoitti olevansa hyvä lavaesiintyjä ja äänikin oli säilynyt kuudestakymmenestäseitsemästä ikävuodesta huolimatta erittäin komeassa kunnossa. Vaikka noilla kilometreillä iso osa bändin esiintymisestä on varmasti suunnilleen samaa joka ilta, kyllä meille jäi sellainen vaikutelma, että koko yhtyeellä oli oikeasti hauskaa lavalla.
Keikan jälkeen uudestaan Depeche Mode -baariin, juuri nähdyn konsertin läpikäyminen tuttujen kesken ja hotelliin nukkumaan. Kyllä tuon uudestaankin lähtisin katsomaan.
Teksti: Jyrki
Kuvat: Jyrki ja Niina
